Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Peliturnauksen osakilpailut

Tämän vuoden Assembly on sähköisesti sporttinen

Assemblyyn odotetaan tänä vuonna noin 5000 nuorta. Kuvan ottaja: ASSEMBLY Organizing / Pekka Aakko.

25.7.2005 10:18 Kun Helsinki valmistautuu yleisurheilun MM-kisoihin elokuun alussa, tietokoneharrastajien omat vuotuiset "sähköisen urheilun MM-kisat" pyörähtävät käyntiin jo neljännentoista kerran ensi torstaina.

Assembly ?05:een odotetaan yli 5000 tietokonedemoista ja -peleistä kiinnostunutta nuorta yli 20 eri maasta.

Järjestäjien mukaan tänä vuonna on erityisesti panostettu pelikilpailujen kehittämiseen, ja tapahtumassa järjestetään World Cyber Games -turnauksen karsintaottelut, joiden voittajat lähtevät Suomen edustajiksi Singaporessa marraskuussa pidettäviin loppufinaaleihin.

Kilpailuja on yli 20 eri kategoriassa, ja jaossa on palkintoja yli 60 000 euron edestä. Nyt panostetaan eSports-toimintaan petraamalla tapahtuman pelikilpailuja WCG-organisaation kanssa.

Kävijöille on tarjolla 3000-paikkainen Zyxelin tarjoama paikallisverkko, joka kytkeytyy Eunetin ja Saunalahden tarjoamalla kuituyhteydellä internetiin. Lisäksi langattomat wlan-yhteydet ovat saatavilla tapahtuman osallistujille.

ARTtech kehittäjäseminaareissa on tänä vuonna yli 20 esitystä ja pääpuhujana toimii Steve Chiang (USA), joka vetää Electronic Artsin Tiburon pelistudiota Orlandossa, Floridassa. Seminaareja voi myös seurata erillisenä internet-jakeluna AssemblyTV:stä. Kyseessä on tapahtuman oma tv-kanava, jonka lähetystä voi seurata myös HTV:n digi-tv-verkossa ja tapahtumapaikalla.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Kuluttajavirasto: Keittiö.netin konkurssi sisälsi ongelmia

11.02.2009 Koti-Idean ja Keittiö.netin konkurssitapaukset osoittavat Kuluttajaviraston mukaan jälleen kerran, millaisia ongelmia tuotteen ennakkoon maksamiseen voi liittyä.

.