Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Toimittajana 3M

Britannia panee vauhtia biopasseihin

26.7.2005 13:27 Britannian ulkoministeriö myöntää viiden miljoonan punnan verran lisää määrärahoja biometrisia passeja käsitteleville suurlähetystöille ja konsulaateille. Biopasseilla ehkäistään muun muassa useiden passien myöntämistä samalle henkilölle.

Britannian passeista joka kymmenes on myönnetty kuningaskunnan ulkopuolella. Uudella nettipohjaisella tunnistusjärjestelmällä Britannia aikoo varmistaa sen, että maan ulkomaisissa edustustoissa myönnetyt passit ovat yhtä turvallisia kuin emämaassa.

Ison-Britannian passitoimisto valmistelee parhaillaan ensimmäisien biometrisien passien käyttöön ottamista, CNET Newscom kirjoittaa.

Passitoimiston käyttämän tunnistusjärjestelmän toimittajaksi on valittu amerikkalainen teknologiayhtö 3M.

Järjestelmän avulla passinhaltijan henkilöllisyys voidaan varmistaa Ison-Britannian 104 suurlähetystössä, konsulaatissa ja edustustossa eri puolilla maailmaa.

Biopassien käyttöön ottamista on vaatinut erityisesti Yhdysvallat, jonka oma ohjelma on kuitenkin kärsinyt toistuvista viivästyksistä.


Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.


Kolme vuotta sitten

YouTuben hitti paljastui lavastetuksi

26.05.2009 19-vuotiaalle tarjottiin mallikuvauksia, kun hän oli televisiouutisissa kertonut silminnäkijänä ampumistapauksesta.

.