VTT:n rullaa näyttöään päivittäistavaroihin
11.8.2005 14:33 Valtion teknillinen tutkimuskeskus kertoo kehittävänsä painokoneella valmistettavaa muovipohjaista, ohutta ja taipuisaa näyttöä. Näyttö sopii tuotetietojen, tekstien ja värikuvien esittämiseen elektroniikkatuotteissa, opastuskylteissä ja myös päivittäistavaroissa.
Keskus kehittää yhteiseurooppalaisessa tutkimushankkeessa kokonaan uudenlaista näyttöjen valmistusteknologiaa. Massatuotantoteknologian ansiosta näytöstä tulee edullinen ja siksi sille odotetaan valtavia markkinoita, VTT sanoo.
Näytöstä tehdään muovipohjainen, ohut, taipuisa ja vain vähän energiaa kuluttava. VTT odottaa sen korvaavan aikanaan esimerkiksi elektroniikkatuotteissa nykyisin käytettävän, höyrystystekniikalla valmistettavan kalliin näytön. Höyrystystekniikka ei sovellu massatuotantoon.
Suojaus asettaa haasteen
Näyttö koostuu muutamista erikokoisista, -värisistä ja -muotoisista kuvaelementeistä (pikseleistä). Alle millimetrin paksuinen näyttö (niin sanottu oled-näyttö, organic light emitting diode) sopii painettavien pakkausten ja muun muassa esitteiden pinnalle. Näytöstä tulevat hyötymään elektroniikka-, paino- ja pakkausteollisuus sekä kuluttajat.
Kehityshankkeessa tavoitellaan läpimurtoa uusien näyttöjen valmistamiseksi massatuotantona - painokoneelta rullatavaraksi. Kulutustuotteissa näytön kestoikävaatimus vaihtelee kuukaudesta 50 vuoteen.
Teknisesti suurin haaste on saada näytön suojapinnoite estämään hapen ja veden läpipääsy sen sisimpään kerrokseen, VTT valottaa. Muovipohjainen näyttö kestää sitä kauemmin, mitä hitaammin sen suojakerros läpäisee happea ja vettä.
Näyttö ja painotekniikka rinnakkain syynissä
Uuden näytön valmistustekniikan kehityshanketta kuvaillaan Suomessa ja Euroopassa ainutlaatuiseksi, sillä siinä tutkitaan rinnakkain sekä oled-näyttöjen että rullapainotekniikan kehityshaasteita.
Hankkeen rahoittaa EU, sitä johtaa VTT ja siihen osallistuvat UPM Kymmene, Hansaprint sekä saksalainen Leibniz-Institut fur Neue Materialien ja sveitsiläiset Centre Suisse d'Electronique et de Microtechnique ja CIBA Specialty Chemicals. Tutkimushanke päättyy vuonna 2008.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 14:20 Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 14:16 Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä 00:22
- @450-verkko vaihtaa tekniikkaa 12:49
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nokia hakee neljänneksi ahkerimmin patentteja
09.02.2007 Nokia on pysynyt maailman neljänneksi innokkaimpana patenttien hakijana yrityksistä. Maailman tekijänoikeusjärjestön WIPOn tilastojen mukaan viisi ahkerinta patentinhakijaa yrityksistä säilyivät muutenkin viime vuonna ennallaan.
Kolme vuotta sitten
Nettiin joutunut pöytäkirja sapettaa Juankoskella
09.02.2009 Juankosken kaupungin verkkosivuilla perjantaina epähuomiossa julkaistu pöytäkirja puhuttaa. Siihen oli merkitty kaupunginhallituksen henkilövalintoja eri lautakuntiin, vaikka kokous on vasta tänään.
Taloussanomat
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- EKP ei koskenut korkoon 14:45
- Kreikka teki viime hetken vaatimuksia – velkasopimus taas uhattuna 13:35
- Tasan vuosi – euribor laski taas 1,70 prosenttiin 12:33
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- 8 syytä, miksi Google tai Apple ei ikinä palkkaa sinua 14:27
- Sampo Pankin tulos heikkeni hieman 12:28
- M-realin ja Metsäliiton nimet muuttuvat 10:20
- Puutteellisia sähkötuotteita myydään aiempaa enemmän 12:03
- » Taloussanomat.fi












