Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Hankkii toiminnanohjausjärjestelmän WM-datalta

Jyväskylä juoksuttaa tietoa läpi järjestelmien

Ratkaisu maksaa 2,2 miljoonaa euroa.

16.8.2005 15:20 Jyväskylän kaupunki hankkii WM-datalta toiminnanohjausjärjestelmän. Kyseessä on laaja ohjelmistokokonaisuus, joka sisältää kaupungin talousohjauksen, palvelutuotannon, materiaalihallinnan, henkilöstöhallinnon, erilaisten hankkeiden sekä tiedon ja tietämyksen hallinnan.

Järjestelmä tulee sisältämään kaupungille uusia tietojärjestelmäkokonaisuuksia, esimerkiksi laajamittaisen henkilöstöhallinnon, sähköisen ostamisen sekä monipuolisen tietovaraston tuloskortteineen.

Kustannukset ovat yhteensä 2,2 miljoonaa euroa sisältäen myös oman työn osuuden ja jakaantuvat vuosille 2005 - 2008.

Korvaa joukon ohjelmia

Kaupungin mukaan järjestelmän keskeisenä tavoitteena on eri osien integrointi siten, että yhteen järjestelmään syötetty tieto on välittömästi kaikkien muiden järjestelmien käytössä. Uuteen ratkaisuun on myös helpompi tuoda tietoja muista järjestelmistä kuin nykyisiin erillisiin ohjelmiin.

Jyväskylän tavoitteena on saada aikaan 10-15 henkilötyövuoden säästöt järjestelmän avulla vuoden 2008 loppuun mennessä.

Järjestelmän käyttöönotto voidaan nähdä osana jo useamman vuoden jatkunutta toimintaprosessien kehittämistä. Ratkaisu tulee nopeasti korvaamaan lukuisan joukon yksittäisiä ohjelmia, jotka eivät nykyisellään keskustele keskenään, ja joiden uusiminen on joka tapauksessa tehtävä muutaman vuoden kuluessa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna

26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.


Kolme vuotta sitten

Tietoturvayhtiö: Virukset iskevät myös Maceihin

26.05.2009 Applen antama käsitys Mac-tietokoneiden turvallisuudesta on väärä, tietoturvayhtiö Trend Micro oikoo Applea.

.