Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Storage Index -tutkimus

Hitachi: it-budjetit eivät pysy kasvavan tietomäärän perässä

7.9.2005 13:02 Yritysten käytössä olevan digitaalisen tiedon määrä kasvaa seuraavien kahden vuoden aikana parhaimmillaan jopa 30 prosenttia, paljastaa Hitachi Data Systemsin (HDS) puolivuosittain toteutettava Storage Index -tutkimus.

Useimpien vastaajien mielestä suurin syy tietomäärän kasvuun on sähköpostien tallennus. Toisaalta taas it-budjetin odotettiin kasvavan korkeintaan kymmenen prosenttia seuraavien kahden vuoden aikana.

Lisäksi tietämättömyys tallennuksen osuudesta yritysten it-budjeteista oli lisääntynyt 15 prosentilla verrattuna tallennusyhtiön edelliseen Storage Index -tutkimukseen. Korotukset it-budjeteissa ovat minimaalisia, vaikka tietomäärä kasvaa jatkuvasti.

- Tutkimus todentaa sen, mitä olemme jo kauan kuulleet nykyisiltä ja potentiaalisilta asiakkailtamme: tietomäärä kasvaa, budjetit eivät. Ostopäätökset tehdään sillä perusteella, miten tallennus vaikuttaa liiketoimintaan yleensä eikä sillä, miten paljon kapasiteettia tarvitaan. Markkinoiden on reagoitava tähän keskittymällä liiketoimintaratkaisuihin, arvioi HDS:n Emea-alueen pääjohtaja Michael Väth.

"Tallennuskulut nähtävä osana tuloksen parantamista"

Kaksi kertaa vuodessa suoritettavaan tutkimukseen vastasi yli 800 tietohallinnosta vastaavaa johtajaa 21 Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan maasta.

HDS:n mukaan syy tietämättömyyteen voi olla se, ettei tallennuskustannuksia seurata järjestelmällisesti, tai että rajanveto perinteisten kapasiteetin hankintaan liittyvien tallennuskustannusten ja uusien parempaan tallennuksen hallintaan keskittyvien teknologioiden kustannusten välillä on hankalaa.

- Tallennuskustannukset on nähtävä osana yrityksen tuloksen parantamista. Tähän voidaan päästä esimerkiksi karsimalla kustannuksia, parantamalla palvelulaatua, virtaviivaistamalla it-hallinnon kustannuksia ja prosesseja, ottamalla käyttöön liiketoiminnan jatkuvuutta tukevia strategioita tai parantamalla palveluja suorituskykyisempien it-järjestelmien avulla. Joka tapauksessa markkinoilla etsitään selvästi kapasiteetin nostoa kokonaisvaltaisempia ratkaisuja, Michael Väth päättää.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Suomen antenni-tv saa 8-10 hd-kanavaa ensi vuonna

26.05.2009 Suomen antenni-tv-lähetyksiin on tulossa miljoonahakkeella 8-10 teräväpiirtokanavaa ensi vuonna, ja päätökset siitä, kuka saa rakentaa verkon, tehdään ennen juhannusta, kertoo yksikön päällikkö Juhapekka Ristola liikenne- ja viestintäministeriöstä.

.