Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Perinteikäs tuotanto loppuu Suomessa

Finnsat suuntaa digi-tv:hen, siirtää antennit Viroon

15.9.2005 10:46 Antenneja valmistava ja antennijärjestelmiä toimittava Finnsat keskittyy jatkossa pääasiassa digitaalisen television laitteiden kehittämiseen. Yhtiö siirtää antennituotannon yhteistyökumppanilleen Viroon.

VKN-tuotemerkillä radioantenneista 50-luvulla Helsingissä alkanut ja Finnsat-tuotemerkillä Seinäjoella jatkunut tv-antennituotanto Suomessa loppuu, yhtiö kertoo.

Toimitusjohtaja Leif Saarelan mukaan päätös ei vaikuta yhtiön henkilöstömäärään, sillä antennit on jo aiemmin siiretty alihankkijoiden kontolle. Siellä päätös toki tuntuu, mutta Saarela ei osaa arvioida miten paljon.

Yhtiön antennituotanto on jatkunut Suomessa jo yli puoli vuosisataa, joten oliko päätös tässä mielessä helppo?

- Halusimme, että antennituotanto jatkuu. Toinen vaihtoehto olisi ollut lopettaa se kokonaan, mikä olisi ollut sääli. Siirtämällä antennit Viroon pelastimme tuotannon jatkuvuuden, Saarela perustelee ITviikolle.

Sovittimet Kaukoidästä

Ensimmäinen kaapeli-tv -verkkoon tarkoitettu, useaa kanavaa yhtä aikaa tallentava Finnsat-digisovitin on juuri saatu valmiiksi, ja jouluksi kauppoihin saadaan vastaava antenniverkon malli. Finnsat valmistuttaa laitteensa Kaukoidässä.

Finnsat on toimittanut tähän mennessä reippaan viidenneksen Suomeen toimitetuista digisovittimista ja digitaalisista taulutelevisioista.

Yhtiöllä on tarkoitus tuoda markkinoille kaapeli-tv-verkkoon soveltuva digitaalinen taulutelevisio vuoden 2006 alkupuolella.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa

26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.


Kolme vuotta sitten

Tietoturvayhtiö: Virukset iskevät myös Maceihin

26.05.2009 Applen antama käsitys Mac-tietokoneiden turvallisuudesta on väärä, tietoturvayhtiö Trend Micro oikoo Applea.

.