Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
"Se ei yksinkertaisesti toimi koskaan"

Gates joutui hylkäämään ensimmäisen Vista-version

Jim Allchin muutti Vistan kehitystapaa ja onnistui.

27.9.2005 07:39 Kesällä 2004 Microsoftin kehitysosastolla tapahtui dramaattinen käänne: yhtiön johtaja kertoi yksinkertaisesti Bill Gatesille, ettei Longhornin, nykyisen Vistan, ensimmäinen versio tule koskaan toimimaan.

Windowsista vastaava johtaja Jim Allchin joutui kertomaan uutisen Gatesille sen jälkeen, kun hän oli todennut, etteivät kehittäjät saa versiota koskaan toimimaan kunnolla.

Wall Street Journalille antamassaan haastattelussa Allchin kertoi löytänensä syyn ongelmaan. Microsoftin ohjelmakehitys käytti niinsanottua spagettimallia, jossa tuhannet koodarit tekevät oman ohjelmapätkänsä, jotka sitten sovitetaan yhteen.

Allchin kertoi vaihtaneensa kehitysmetodia. Uudesa järjestelmässä ohjelmalle kehitetään ensin kiinteä ydin, johon uudet ominaisuudet myöhemmin lisätään. Allchin otti käyttöön myös ohjelmat, jotka automaattisesti hylkäävät huonon koodin.

Uusi kehitysmalli sai heti vastustusta, ensin Gatesilta itseltään ja myöhemmin yhtiön insinööreiltä.

Lopptulos oli Allchinin mukaan kuitenkin hyvä. Microsoft sai uuden Vistan beta-versiosta huomattavasti vähemmän virheilmoituksia tänä kesänä. Allchinin kehitysmalli on käytössä jo myös Office-ryhmässä.

-Olisimmepa keksineet tämän aikaisemmin, Gates oli todennut.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Kommentit (2)

Huono 0













Jim Allchin muutti Vistan kehitystapaa ja onnistui.

Kesällä 2004 Microsoftin kehitysosastolla tapahtui dramaattinen käänne: yhtiön johtaja kertoi yksinkertaisesti Bill Gatesille, ettei Longhornin, nykyisen Vistan, ensimmäinen versio tule koskaan toimimaan.
Digitoday
Huono 1
Vaatiikin varmaan paljon kekseliäisyyttä koodata käyttöjärjestelmä samalla metodilla kuin Open Source -softat..
Jaba
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa

26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.


Kolme vuotta sitten

Tietoturvayhtiö: Virukset iskevät myös Maceihin

26.05.2009 Applen antama käsitys Mac-tietokoneiden turvallisuudesta on väärä, tietoturvayhtiö Trend Micro oikoo Applea.

.