Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Blackboard ostamassa WebCT:n

ELearning-jätit yhdistyvät

WebCT tarjoaa mm. verkko-oppimisympäristöä.

17.10.2005 09:04 Blackboard on tehnyt noin 180 miljoonan dollarin suuruisen ostotarjouksen WebCT:stä. Mikäli muun muassa kilpailuviranomaiset hankkeen hyväksyvät, yhdistyvät sähköiseen oppimistekniikkaan erikoistuneet yrityset tänä vuonna tai ensi vuoden alussa.

Yhtiön nimenä tulee jatkossa olemaan Blackboard.

WebCT:n jälleenmyyjän Officeline Finland Oy:n oppilaitosmyyntipäällikkö Risto Korhonen kertoo, että yrityskaupan ajankohta on hyvä. Blackboard saa Korhosen mukaan laajan asiakaskunnan ja juuri julkistetut WebCT:n uudet ohjelmistotuotteet sekä valmiin, koulutetun ja innokkaan jälleenmyyjäverkoston, joka siltä aiemmin on puutunut kokonaan.

WebCT:llä on vahva jalansija kotimarkkinoillaan Yhdysvalloissa, ja se on kasvanut muuallakin. Yhtiöllä on asiakkaita yli 70 maassa. WebCT:n suomalaisiin käyttäjiin kuuluvat monet yliopistot, ammattikorkeakoulut ja lukuisat muut oppilaitokset. Blackboardilla on Suomessa muutama merkittävä asiakas.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin

26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.


Kolme vuotta sitten

Pelien nettijakelu syynätään tarkasti

26.05.2009 Pelien digitaalinen jakelu netin kautta yleistyy kovaa vauhtia. Asiasta on vain vähän julkista tietoa, sillä jakelualustat ovat suurten pelikustantajien tai jakelijoiden hallussa ja pitävät korttinsa visusti piilossa.

.