Tietojärjestelmien laadussa ja hinnoittelussa hiottavaa
17.10.2005 13:03 Nuoren Samcom Oy:n teettämän kyselyn mukaan suomalaisessa tietojärjestelmätyössä on tapahtumassa integraatiobisneksen eli perinteisen tietojärjestelmätyön rakennemuutos. Asiakkaat haluavat toimittajilta parempaa laatua sekä uusia hinnoittelumalleja.
Lisäksi osa tietojärjestelmien eteen tehtävästä perustyöstä on siirtymässä pysyvästi edullisempien tuotantokustannusten maihin.
Vastaajat nostivat myös esille, että pienten toimittajien rooli on nousussa - yrityksen koolla ei enää ole ratkaisevaa merkitystä tietojärjestelmätoimittajaa valittaessa, tulkitsee itsekin tietojärjestelmäprojekteihin ja ylläpitoon keskittynyt Samcom.
Bulkkityö siirtymässä halpamaihin
Yhtiö teetti Hi-Log Oy:llä kyselyn suomalaisille it-päättäjille syyskuussa. Kyselyyn vastasi 87 päättäjää niin yksityiseltä kuin julkiseltakin sektorilta. Tavoitteena oli selvittää päättäjien kokemuksia suomalaisesta tietojärjestelmätyön laadusta, hinnoittelutavoista sekä toimittajien valintakriteereistä.
Yli neljännes vastaajista ei ole tyytyväinen saamaansa työn laatuun. Lisäksi 43 prosenttia kertoi, että he eivät tiedä täsmälleen mistä työstä he maksavat tietojärjestelmätoimittajilleen. Vastaajat toivoivat uusia hinnoittelumalleja tietojärjestelmätyön tarjoamiseen. Lähes kaikki vastaajat olivat käyttäneet tuntipohjaista sekä kiinteää työn hinnoittelua.
Harvempi kuin joka kymmenes oli joskus sitonut hinnoittelua työn tuloksiin eli tuottavuuden tai myynnin nousuun tai saanut tyytyväisyystakuun tehdylle työlle. Kokonaisuudessaan lähes kaksi kolmesta vastaajasta piti tietojärjestelmien teettämistä Suomessa liian kalliina.
Samcom päättelee kyselyn perusteella, että integraatiobisneksen bulkkityö on hiljalleen siirtymässä halpamaissa sijaitsevien yritysten toteutettavaksi. Vastaajista yli puolet pitää kyselyn mukaan ulkomailla sijaitsevien työntekijöiden ja tuotantoyksiköiden käyttämistä täysin mahdollisena.
Kehitys kuitenkin tarkoittanee samalla sitä, että integraatiobisneksen vaativimmat työt sekä arkkitehtuurisuunnittelu tulee kuitenkin säilymään Suomessa.
Henkilökemian toimittava
Vastaajat eivät pidä isoja tietojärjestelmätoimittajia pieniä toimijoita parempina. Kyselyyn osallistuneista yli puolet oli sitä mieltä, että he saattavat seuraavan vuoden aikana vaihtaa tietojärjestelmätoimittajaansa. Useimmiten tähän on syynä tulevien järjestelmätoimitusten kilpailuttaminen, mutta useat olivat myös tyytymättömiä nykyisen toimittajansa työn laatuun.
Tietojärjestelmätoimittajan valintakriteereistä tärkeimmiksi kriteereiksi it-päättäjät nostivat toimittajan referenssit vastaavista toimituksista. Tärkeänä pidettiin myös sitä, että asiakas on tehnyt töitä kyseisen toimittajan kanssa aikaisemminkin.
Oleellista on myös yksittäisten tekijöiden ammattitaito ja toimiva henkilökemia toimittajan yhteyshenkiöiden kanssa.
- Olen huolissani Suomessa toimitettujen tietojärjestelmien laadusta ja projektien aikataulujen pitämättömyydestä. Samcom haastaa nykyiset toimijat laatutalkoisiin – jatkossa asiakkaiden on saatava aitoa vastinetta rahoilleen. Muussa tapauksessa tuotanto siirtyy pois kotimaisesta ohjauksesta, sanoo Samcomin toimitusjohtaja Sami Kettunen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin
26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.
Kolme vuotta sitten
Pelien nettijakelu syynätään tarkasti
26.05.2009 Pelien digitaalinen jakelu netin kautta yleistyy kovaa vauhtia. Asiasta on vain vähän julkista tietoa, sillä jakelualustat ovat suurten pelikustantajien tai jakelijoiden hallussa ja pitävät korttinsa visusti piilossa.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- » Taloussanomat.fi












