Viallinen siru haittaa suurta määrää digi- ja videokameroita
27.10.2005 16:58 Elektroniikkayhtiöt tarjoavat ilmaista huoltoa yli 80 digikamera- sekä videokameramallille sekä kämmenmikrolle, sillä niiden sisältämä siru on viallinen.
Sirun tehtävä on muuttaa valo elektroniseksi signaaliksi. Se ei kuitenkaan välttämättä toimi kuumassa ja kosteassa ympäristössä. Kun siru menee epäkuntoon, kamera näyttää mustia kuvia tai vääriä värejä.
Sirua on käytetty tuntemattomassa määrässä kameroita viimeisen kolmen vuoden aikana, Wall Street Journal kertoo. Sitä ovat käyttäneet Sony, Canon, Konica Minolta, Ricoh, Fuji, Nikon ja Olympus.
Sony kertoi lopettaneensa sirun käytön maaliskuussa 2004, mutta se saattaa olla vielä käytössä toisilla valmistajilla.
Monet kameravalmistajat kertovat viallisen sirun olevan Sonyn valmistama. Sony ei vahvistanut asiaa.
Konica Minolta valmistaa kahdeksaa mallia, jotka sisältävät sirun. Konica luonnehtii asiaa "valmistusvirheeksi" ja sanoo, ettei huoltoaikoja pysty kertomaan, koska varaosien saanti ei ole tiedossa. Fuji USA arvioi korjaavansa vian kolmessa viikossa.
Useat valmistajat, mukaan lukien Sony, ovat laittaneet asiasta tiedotteen sivuilleen. Vika paljastui sirun aiheuttamksi vasta kaksi viikkoa sitten, kun kameraharrastajien sivu imaging-resource.com kertoi asiasta.
Vika ilmenee sirussa vain ajoittain. Tästä syystä valmistajat eivät vedä kaikkia tuotteitaan korjattavaksi. Kuluttajat voivat vaatia korjausta Yhdysvalloissa ainoastaan, jos heidän kamerassaan on vikaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 9.2. AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- 9.2. Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä 00:22
- @450-verkko vaihtaa tekniikkaa 12:49
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
YouTuben perustajat uivat rahassa
10.02.2007 Videopalvelu YouTuben perustajat saivat yli puolen miljardin dollarin arvosta Googlen osakkeita, kun videopalvelu myytiin hakukonejätille viime vuonna. Palvelun perustaneista entisistä PayPalin työntekijöistä tuli upporikkaita pikavauhtia, sillä YouTube ehti toimia itsenäisenä vain 1,5 vuotta.
Kolme vuotta sitten
Tietoturvapäivänä rokataan ja tuetaan vanhempia
10.02.2009 Tänään tiistaina pidettävä Kansallinen tietoturvapäivä keskittyy tällä kertaa vanhempien valistamiseen mediakasvatuksessa. Nuorille järjestetään ilmaiskonsertti Helsingissä.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi












