Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Nelivuotinen kimppa

TietoEnator ja Saab laajaan yhteistyöhön

2.11.2005 10:43 TietoEnator ja Saab ovat sopineet strategisesta yhteistyöstä tietotekniikkapalveluissa. Lisäksi yhtiöt perustavat valvonta- ja johtamisjärjestelmiin erikoistuvan yhteisyrityksen.

Neljän vuoden sopimuskaudella TietoEnator toimittaa Saabin koko konsernille it-infrastruktuuripalvelut sen kaikissa toimintamaissa. Sopimuksen kokonaisarvoksi tulee lähes 80 miljoonaa euroa ja sen arvo kasvaa asteittain sopimuskaudella. Vuonna 2009 loppuvassa sopimuksessa on kahden vuoden optio.

- Saab on voimakkaasti kansainvälistyvä yritys ja heidän kanssaan pääsemme soveltamaan TietoEnatorin integroitua globaalia palvelumallia, sanoo liiketoiminta-alueen johtaja Ari Karppinen TietoEnatorista.

Perustettavaan yhteisyritykseen siirtyy TietoEnatorin nykyinen puolustushallinnon liiketoiminta sekä Saab-konserniin kuuluvan Elescon koko liiketoiminta. TietoEnator omistaa 60 prosenttia ja Saab 40 prosenttia yhtiön osakekannasta ja äänimäärästä. Yhtiö tulee osaksi TietoEnatorin Government -liiketoiminta-aluetta.

Saab maksaa yhteisyritysosuudestaan noin 5,5 miljoonaa euroa, josta TietoEnator kirjaa neljännellä vuosineljänneksellä arviolta 5,1 miljoonan euron myyntivoiton. Yhtiön toimitusjohtajaksi nimitetään Anssi Raitanen TietoEnatorista. Uusi yhtiö työllistää noin 90 henkilöä.

Yhteisyritys aloittaa ensi vuoden alussa ja järjestely edellyttää kilpailuviranomaisten hyväksyntää.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Uudessa Sony Vaio P:ssä on Vistan sijasta XP

26.05.2009 Sony on julkistanut Japanissa uuden version Sony Vaio P -minikannettavastaan. Sony Vaio P50 -mallissa on käyttöjärjestelmänä aiemman Windows Vistan sijasta XP.

.