Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Vahvistaa aluetoimintaansa

Teknologiateollisuus alkaa palvella Pohjois-Suomea Oulusta

7.11.2005 09:34 Teknologiateollisuus ry:n on avannut Pohjois-Suomen teknologiateollisuutta palvelevan alueyksikön Oulussa. Yksikön avaaminen on osa Teknologiateollisuuden aluetoimisto-verkoston vahvistamista koko maan kattavaksi.

Oulun ja Lapin läänejä palvelevan uuden yksikön asiantuntija, DI Tuula Sivosen toimialueella on runsaat 140 Teknologiateollisuuden jäsenyritysten toimipaikkaa. Ne työllistävät alueella yli 20 000 henkeä. Valtaosa alueen yrityksistä on pkt-yrityksiä.

- Kaikki päätoimialat ovat vahvasti läsnä Pohjois-Suomen alueella, kertoi johtaja Risto Alanko Teknologiateollisuus ry:stä alueyksikön esittelytilaisuudessa. Teknologiateollisuuden päätoimialat ovat sähkö- ja elektroniikkateollisuus, kone- ja metallituoteteollisuus sekä metallien jalostus.

- Teknologiateollisuuden vahva kytkentä globaaliin talouteen ja kilpailuun sekä niistä johtuva tarve jatkuvaan tuottavuuden ja toiminnan kehittämiseen heijastuvat alueyksiköiden tehtävissä. Niitä ovat yritysten välisen yhteistyön, kehityshankkeiden ja verkostoitumisen tukeminen, yrityslähtöisyyden edellytysten parantaminen työmarkkina-asioissa sekä aktiivinen yhteydenpito paikallisiin sidosryhmiin muun muassa teknologia-, koulutus- ja työvoima-asioissa, jatkoi Alanko.

Suurimpana teollisuudenalana teknologiateollisuus edustaa lähes puolta Suomen teollisuuden liikevaihdosta ja henkilöstöstä, noin 60 prosenttia viennistä sekä yli 80 prosenttia tutkimus- ja kehitysinvestoinneista.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Uudessa Sony Vaio P:ssä on Vistan sijasta XP

26.05.2009 Sony on julkistanut Japanissa uuden version Sony Vaio P -minikannettavastaan. Sony Vaio P50 -mallissa on käyttöjärjestelmänä aiemman Windows Vistan sijasta XP.

.