Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Testissä myös veikkauspelijärjestelmä

Kesko otti sähköisen paperin hintanäytöksi

Malmin Citymarket

11.11.2005 09:04 Helsingin Malmin Citymarket kokeilee, miten sähköinen paperi toimii hintanäyttönä. Elintarvikeosastolle on asennettu yhteensä noin 150 erikokoista elektronista hintanäyttöä. Citymarket myös testaa järjestelmää, jolla Veikkauksen pelituotteita saa helposti myymälän kassalta.

Kesko kertoo, että elektronisen hintanäytön eli sähköpaperin ansiosta tuotteiden hinnat ovat varmasti samat sekä hintanäytössä että kaupan kassajärjestelmässä. Järjestelmä säästää työtä, kun hyllynreunaetikettejä ei tarvitse tulostaa erikseen ja viedä paikoilleen.

Keskon testaama elektroninen hintanäyttö on UPM:n kehittämä. Kyseessä on Keskon mukaan Suomen ensimmäinen paperinkaltaiseen näyttötekniikkaan perustuva pilotti.

Pelituotteet Kesko tuo kassojen kylkeen Veli-hankkeessaan. Pilotti käynnistyi syyskuussa Malmin Citymarketissa. Aiemmin lottorivit on pitänyt käydä ostamassa erillisistä myyntipisteistä.

Citymarketin kassojen viereen on sijoitettu Veikkauksen myyntiteline, josta asiakas voi napata mukaansa lappusen, joka sisältää esimerkiksi kuusi lottoriviä. Pelitosite tulostuu kassan kuittikirjoittimella sen jälkeen kun kassanhoitaja on lukenut viivakoodin kassapäätteen viivakoodinlukijalla.

- Pilotti on lähtenyt lupaavasti liikkeelle. Asiakkaamme ovat hankkineet jo satoja pelitositteita kassoilta. Asiakkaat ovat pitäneet helppoudesta, jonka ansiosta heidän ei tarvitse enää jonottaa erikseen infotiskille. Katsomme muutaman kuukauden ajan kuinka tämä toimii, ja sitten järjestelmää mahdollisesti laajennetaan myös muihin myymälöihin, kertoo Ruokakeskon tietohallintopäällikkö Timo Heimo.

Fujitsu on huolehtinut molempien pilottihankkeiden liittämisestä Keskon kassajärjestelmään.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin

26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.


Kolme vuotta sitten

NetHaggler tinkii automaattisesti verkkokauppojen hinnoista

26.05.2009 NetHaggler selvittää, saako kuluttajan verkkokaupasta halajamaa tuotetta halvemmalla muualta tai odottaa hinnan laskevan sopivalle tasolle.

.