Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Vastaamaan kasvavan yrityksen tarpeita

Quartal uudisti BasWaren verkkopalvelut

11.11.2005 11:31 Ohjelmistoyritys BasWare kertoo päivittäneensä internet-, ekstranet- ja intranet-palvelunsa vastaamaan nopeasti kansainvälistyvän ohjelmistoyrityksen tarpeita. Uudistuksessa BasWare luotti Quartalin ja Sataman osaamiseen sekä Microsoftin ohjelmistoihin.

BasWaren markkinointipäällikkö Katja Kumpulainen kertoo, että yrityksen kansainvälisen kasvun myötä tarve liiketoimintaa tukeville, sähköisille sidosryhmäpalveluille on korostunut. Hanke, jonka tavoitteena on ollut tulevaisuuden tarpeissakin joustavan, skaalautuvan ja korkealaatuisen verkkopalvelukokonaisuuden tuottaminen, käynnistyi vuosi sitten.

Quartal toimi projektissa päävastuullisena kumppanina, mikä sisälsi hanke- ja projektihallinnan lisäksi vaatimusten keräämisen, teknisen suunnittelun ja valmisohjelmistojen mukautuksen sekä palveluiden käyttöönoton. Palveluiden konseptisuunnittelusta, informaatioarkkitehtuurista ja graafisesta suunnittelusta vastasi Satama.

Tekniikaltaan intranet ja ekstranet pohjautuvat Microsoftin SharePoint -teknologioihin ja internet-palvelut Microsoft Content Management Server 2002:een.

BasWare on 20 vuodessa kasvanut pienestä kotimaisesta yrityksestä kansainväliseksi pörssiyritykseksi, joka työllistää lähes 400 henkeä ja jonka ohjelmistoilla on 350 000 loppukäyttäjää ympäri maailman.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin

26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.


Kolme vuotta sitten

NetHaggler tinkii automaattisesti verkkokauppojen hinnoista

26.05.2009 NetHaggler selvittää, saako kuluttajan verkkokaupasta halajamaa tuotetta halvemmalla muualta tai odottaa hinnan laskevan sopivalle tasolle.

.