Softabisnes versomaan kansainvälisesti
Tekes visioi ohjelmistoliiketoiminnasta uutta tukijalkaa Suomen taloudelle.
21.11.2005 13:49 Tekes käynnistää teknologiaohjelman ohjelmistoliiketoiminnan kansainvälistymiseksi. Verso - Asiakastoimialaratkaisut ohjelmistoliiketoiminnassa -teknologiaohjelma yhdistää asiakastoimiala-, liiketoiminta- ja ohjelmisto-osaamista uusin tavoin.
Tekesin mukaan ohjelmalla tavoitellaan uudenlaisia innovatiivisia asiakas- ja markkinalähtöisiä ohjelmistotuotteita ja -palveluja sekä monistettavia integroituja kokonaisratkaisuja kansainvälisille markkinoille. Kilpailuetua haetaan asiakastoimialaosaamisen ja ohjelmisto-osaamisen yhdistämisestä.
Suomessa on yli 1100 ohjelmistoyritystä, joista alle puolet on aloittanut kansainvälistymisen. Kansainvälisillä markkinoilla on runsaasti kasvupotentiaalia. Verso-ohjelma auttaa suomalaisia ohjelmistoliiketoiminnan yrityksiä pääsemään kiinni tähän kasvuun, ja visiona on vahvistaa ohjelmistoliiketoiminta Suomen uudeksi teollisuuden ja talouden tukijalaksi.
120 miljoonaa
Verso-ohjelma on viisivuotinen kestäen vuoden 2010 loppuun. Ohjelman arvioitu laajuus on 120 miljoonaa euroa, josta Tekes rahoittaa noin 56 miljoonaa euroa.
Ohjelman käynnistysvaiheen asiakastoimialoiksi on valmisteluvaiheessa tehtyjen selvitysten perusteella valittu finanssi, kauppa, rakentaminen ja kiinteistöliiketoiminta sekä tele- ja muut operaattoriratkaisut.
Ohjelman käynnistyttyä vuonna 2006 jatketaan lupaavimpien asiakastoimialojen selvitystyötä kahden tai kolmen uuden asiakastoimialan valitsemiseksi. Niitä voivat olla esimerkiksi julkinen sektori (eGovernment), energia, metsä tai kone- ja metalliteollisuus.
- Ohjelma pyrkii kiihdyttämään suomalaisen ohjelmistoliiketoiminnan kansainvälistä kasvua ja menestystä edistyksellisiä asiakastoimialaratkaisuja ja osaamista kehittämällä. Olemme asettaneet tavoitteeksi ohjelmaan osallistuvien yritysten kansainvälisen liiketoiminnan 10-30 prosentin vuosittaisen kasvun, kertoo Tekesin teknologia-asiantuntija Keith Bonnici.
- Kilpailukykyisten tuotekehityshankkeiden lisäksi ohjelman panostusalueita ovat liiketoimintaosaaminen, kansainvälistyminen, uudet liiketoimintamallit (avoimet standardit, avoin lähdekoodi) ja ohjelmistoratkaisujen kokonaislaatu (prosessit, tietoturva, käytettävyys).
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa
26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.
Kolme vuotta sitten
Tietoturvayhtiö: Virukset iskevät myös Maceihin
26.05.2009 Applen antama käsitys Mac-tietokoneiden turvallisuudesta on väärä, tietoturvayhtiö Trend Micro oikoo Applea.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- » Taloussanomat.fi












