Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Matka arjen tietoyhteiskuntaan mutkainen

Ministeri Huovinen haluaa naiset mukaan kehitystyöhön

29.11.2005 12:59 Liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovisen mukaan tietotekniikan soveltamisella voidaan parhaimmillaan saada aikaan helpotusta arjen rutiineihin. Tämä tarkoittaa joustavaa, ajasta ja paikasta riippumatonta kanssakäymistä sekä tasa-arvoa tiedonsaantiin ja tiedon jakamiseen.

- Olemme parhaillaan teknisen murroksen äärellä. Kehityksestä kertovia uusia laitteita ja verkkoja on yhä enenevässä määrin ympärillämme. Uusien tekniikoiden yhteisvaikutus synnyttää uuden tietoyhteiskunnan vaiheen: uuden arjen tietoyhteiskunnan, käyttäjäystävällisen tietoyhteiskunnan.

- Tekniikka on kuitenkin vain väline eikä itsetarkoitus, koska sen tehtävänä on helpottaa asioiden hoitamista, Huovinen muistutti liikenne- ja viestintäministeriön mukaan Naiset ja tietoyhteiskunta -seminaarissa Eduskunnassa tiistaina.

Hänestä arjen tietoyhteiskunnan kehitykseen liittyy monia yleispoliittisia ja periaatteellisia ongelmia, kuten kuluttajan oikeudet, luottamus ja yksityisyyden suoja, tekijänoikeudet sekä sananvapaus. Myös erilaisten ihmisryhmien tietoyhteiskuntavalmiuksista täytyy pitää huolta.

Älyä kodinkoneisiin

Huovisen mielestä on täysin mahdoton ajatus, että käyttöön tulisi entistä vaikeakäyttöisempää tekniikkaa. Suunnan pitää olla päinvastainen, ja tekniikan todella helppokäyttöistä.

- Jotta teknologia saadaan palvelemaan käyttäjää paremmin, tarvitaan suunnittelua tekemään ne ihmiset, jotka laitteita ja palveluja myös käyttävät. Naisten mukaan saaminen uusien palvelujen ja sisältöjen suunnitteluun on tärkeää.

- Koska naisten innokkuus uusien tekniikoiden kanssa ei ole ainakaan vielä miesten tasolla, olisi naisilla varmasti annettavaa jotta helppokäyttöisyys lisääntyisi.

Huovinen uskoo, että viestintäverkkojen perusrakenne muuttuu lähivuosina. Perinteiset televerkot korvautuvat internetillä ja siihen perustuvilla muilla tekniikoilla.

Tulevaisuudessa internetiin voidaan liittyä lukemattomilla tavoilla käyttäen hyväksi erilaisia päätelaitteita. Tyypillistä on langattomuus ja erilaisten siruteknologioiden lisääntyminen. Älyä ja toimintamahdollisuuksia tulee lisää esimerkiksi kodinkoneisiin.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Piilaakson palkoilla Tampereella

25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta


Kolme vuotta sitten

Kiinalainen passitettiin vankilaan virtuaalivarkaudesta

26.05.2009 Kiinalainen Wang Xiaoquan joutuu kolmeksi vuodeksi vankilaan varastettuaan online-pelaajalta virtuaalista omaisuutta ja rahaa.

.