Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Lisää ensi viikolla

Xbox 360:n eka satsi myytiin jo Suomessa

2.12.2005 13:47 Microsoftin uusi pelikonsoli Xbox 360 tuli myyntiin Suomessa tänään minuuttia yli puolenyön. Yksinpelaamisen ja Live-moninpelipalvelun ohella ominaisuuksiin kuuluu liitettävyys digitaalikameroihin, kannettaviin musiikkisoittimiin ja Windows XP -pohjaisiin tietokoneisiin.

Microsoftin HED-yksikön johtaja Jari Keskitalo kertoo ITviikolle, että laitetta toimitettiin avaukseen alle viisituhatta kappaletta, jotka on jo myyty.

Lisää uutuuskonsoleita on luvassa ensi viikolla. Keskitalon mukaan kaikki halukkaat eivät valitettavasti tule saamaan konsolia mukaansa ennen joulua.

Maailmalla on puhuttu runsaasti konsolin riittävyydestä, ja esimerkiksi Yhdysvalloissa laitteesta on ollut pulaa. Eurooppaan Microsoft rahtasi kaikkiaan 300 000 konsolia näin ensihätään.

Jonotusta yön pimeydessä

Yhtiön mukaan monet kotimaiset viihdemaailman tähdet olivat mukana vastaanottamassa uutta pelikonsolia julkaisutapahtumassa Helsingin Ruoholahdessa.

Innokkaimmat Xbox 360 -fanit kokoontuivat Helsingin Kampissa olevan pelikaupan edustalle odottamaan keskiyöllä starttaavaa konsolimyyntiä. Odottajista kertyi kymmenien metrien pituinen jono.

Ensimmäisenä Suomessa Xbox 360 -konsolin osti itselleen Samu Siltanen Espoosta.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Piilaakson palkoilla Tampereella

25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta


Kolme vuotta sitten

Kiinalainen passitettiin vankilaan virtuaalivarkaudesta

26.05.2009 Kiinalainen Wang Xiaoquan joutuu kolmeksi vuodeksi vankilaan varastettuaan online-pelaajalta virtuaalista omaisuutta ja rahaa.

.