Cern kiihdyttää Intelillä
9.12.2005 15:54 Intel ja Cern (the European Organization for Nuclear Research) avaavat uuden osaamiskeskuksen nimeltä Platform Competence Centre. Intelin mukaan keskus testaa ja validoi tämän hetken huipputasoa edustavaa prosessoriteknologiaa, jota hyödynnetään hiukkasfysiikan tutkimuksessa.
Osapuolet tekivät yhteistyötä jo Cern openlabin ensimmäisen vaiheen aikana ja Intel on nyt ensimmäisenä yrityksenä mukana vuonna 2006 käynnistettävässä openlab-II:ssa. Openlab-II:een kuuluu myös osaamiskeskus, joka evaluoi 64-bittistä tietojenkäsittelyä, virtualisointia sekä moniytimisyyttä hiukkasfysiikassa.
Yhteistyö openlab-II:ssa antaa Cernille mahdollisuuden arvioida tulevaisuuden eri teknologioita, joilla uskotaan olevan suuri vaikutus Large Hadron Collider (LHC) -projektin tieteellisen laskennan ratkaisuihin. LHC on Cernin tärkein hiukkaskiihdytin ja maailman suurin tieteellinen instrumentti.
Yhteistyöhön kuuluu, että Cern pääsee nopeasti käyttämään Intelin uusia prosessori-, alusta- ja tietoverkkolaitteistoja sekä seuraavan sukupolven sulautettuja piipohjaisia teknologioita. Niiden tarkoituksena on tehdä infrastruktuureista tehokkaampia, turvallisia ja helpommin hallittavia.
LHC tuottaa 10 miljoonaa gigatavua vuodessa
Intel tukee Cerniä myös hilatietojenkäsittelykeskuksen (Grid Interoperability Centre) käynnistämisessä. Keskus arvioi hilatietojenkäsittelyn vaikutuksia maailmanlaajuiselle hiukkasfysiikkayhteisölle sekä tekee validointia siitä, miten hilatietojenkäsittely integroidaan Cernin olemassa oleviin infrastruktuureihin.
Cern openlabin kolmen ensimmäisen vuoden aikana yhteistyökumppanit, kuten Intel, Enterasys, IBM, HP ja Oracle, ovat testanneet Cernin avointa klusteria. Klusteriin kuuluu uusi Intel Itanium 2 -pohjainen järjestelmä, jossa on yli sata kaksiprosessoripalvelinta. Yritykset ovat arvioineet sen suorituskykyä osana globaalia tietokonegridiä, joka käsittelee kaiken LHC-kokeista tulevan datan.
LHC-hiukkaskiihdytin on ympärysmitaltaan 27 kilometriä ja sen toiminta on tarkoitus aloittaa vuonna 2007. Vuosittain se tuottaa yli kymmenen miljoonaa gigatavua tietoa. Viimeisen puolentoista vuoden aikana Cernin ryväs on ollut tärkeässä roolissa LHC-tietojenkäsittelygridin todellisen toiminnan simuloinnissa.
Intelin suorittimet ovat tärkeässä roolissa myös Cernin tietokonekeskuksen päivittäisessä toiminnassa. Keskuksen pc-farmissa on kaksituhatta kaksiprosessoripalvelinta, joissa on Intel Xeon -suoritin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Piilaakson palkoilla Tampereella
25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta
Kolme vuotta sitten
Kiinalainen passitettiin vankilaan virtuaalivarkaudesta
26.05.2009 Kiinalainen Wang Xiaoquan joutuu kolmeksi vuodeksi vankilaan varastettuaan online-pelaajalta virtuaalista omaisuutta ja rahaa.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- » Taloussanomat.fi












