Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tukee molempia standardeja

HP lämpeni hd-dvd:lle

19.12.2005 13:21 HP kertoo tukevansa kumpaakin seuraavan polven dvd-tekniikkaa. Sonyn blu-rayta tähän asti kannattanut yhtiö liittyy myös Toshiban hd-dvd:n taustajoukkoihin.

Uutispalvelu News.comin mukaan HP:n päätös voi kasvattaa kalliin formaattisodan mahdollisuutta. Blu-ray Disc Association hylkäsi viime kuussa HP:n toivomuksen lisätä tietty teknologia standardiin.

Kyseinen Microsoftin ja Disneyn iHD-teknologia tarjoaisi vuorovaikutteisia ominaisuuksia blu-ray -levyillä. Blu-ray aikoo kuitenkin käyttää Sunin Java-teknologiaa asian hoitamiseksi.

Blu-ray -ryhmittymä hyväksyi kuitenkin toisen HP:n vaatimuksista. "Mandatory managed copy" -teknologia tullaan sisällyttämään osaksi standardia ja sen avulla elokuvan voi siirtää dvd:ltä kotipalvelimelle. Levyn rajoittamaton kopiointi ei kuitenkaan onnistuisi.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta

26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.


Kolme vuotta sitten

"Aito" peligrafiikka 10-15 vuoden päässä

26.05.2009 Peliyhtiö Epicin perustaja uskoo, että oikeasti todenmukainen grafiikka onnistuu videopeleissä 10-15 vuoden kuluttua.

.