Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Forgent takoo edelleen tuottoisasti patenttisampoaan

Yahookin lisensoinut "jpeg-patentin"

19.12.2005 07:17 Kiistellyn JPEG-patentin haltija Forgent on saanut taas ison yrityksen, Yahoon allekirjoittamaan kanssaan patentin lisenssisopimuksen. Kolme vuotta sitten kehittämänsä lisensioimisohjelman kautta texasilaisyritys on saanut valtaosan 105 miljoonan dollarin liikevaihdostaan patenttirahastuksella.

Texasilainen softayritys Forgent Networks väittää omistavansa oikeudet jpeg-kuvaformaatissa käytettyyn algoritmiin. Se olisi saanut nämä oikeudet vuonna 1997 ottaessaan haltuun Compression Labs:in, joka oli saanut amerikkalaisen patentin tälle algoritmille kymmenen vuotta aikaisemmin vuonna 1987.

Kiistaa Forgentin oikeutuksesta patenttiin numero 4,698,672 puidaan kymmenissä yrityksen Kaliforniassa käynnistämissä oikeusjutuissa. Sen oikeutta on kuitenkin epäilty - ja epäillään yhä - laajasti rahastamiseen algoritmilla, jota se ei ole itse kehittänyt ja jollaisen patentoitavuus muutenkin on kyseenalaista - ja Euroopassa yksiselitteisesti kiistetty.

Toisaalta Joint Photographic Experts Group:in kehittämä jpeg-kuvaformaatti on ollut tähänastisen oikeuskäsityksen mukaan Public Domain -ratkaisu, jossa kenenkään ei pitänyt pystyä vetämään välistä. Siksi Forgentin rahastusta on myös paheksuttu ja pidetty tyypillisesti vahingollisena esimerkkinä siitä, mistä softapatenteissa syvimmiltään on kysymys.

Monet Forgentin lisensioimisvaatimusten kohteiksi joutuneista huomattavista it- ja viihde-elektroniikka-alan yrityksistä ovat edelleen haranneet vastaan. Monet ovat myös antaneet periksi, viimeksi ennen Yahoota lokakuun lopussa RIM, ja sitä ennen myös Adobe.

Forgent on tiedottanut 50 yrityksen Aasiasta, Euroopasta (!) ja Yhdysvalloista jo allekirjoittaneen lisenssisopimuksen. Patenttirikkomuksesta on vireillä 40 oikeusjuttua. Kiistelty patentti on voimassa vielä vajaan vuoden ja laukeaa ensi vuoden lokakuussa.

Jutun kirjoitti: Jussi Tuormaa

Jussi Tuormaa

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta

26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.


Kolme vuotta sitten

"Aito" peligrafiikka 10-15 vuoden päässä

26.05.2009 Peliyhtiö Epicin perustaja uskoo, että oikeasti todenmukainen grafiikka onnistuu videopeleissä 10-15 vuoden kuluttua.

.