Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Puolsustusministeriö päätti

Armeijan tietopalvelut Mikkeliin ja Tampereelle

23.12.2005 13:42 Puolustusministeriön päätöksen mukaan mukaan puolustusvoimien hallinnollisen tietopalvelukeskuksen pääosat sijoitetaan Mikkeliin ja muut osat Tampereelle.

Mikkeliin sijoittuu alkuvaiheessa noin 20 työntekijää ja vuosikymmenen loppuun mennessä noin 50. Tampereelle sijoittuu noin 30 ihmistä.

Ministerön mukaan keskuksen tehtävänä on yleishallintoa tukevien tietojärjestelmäpalvelujen tuottaminen ja käytön tukeminen.

Mikkeliin muodostuu loppukäyttäjätuen ja valmisohjelmistojen palvelukeskus ja Tampereelle puolustusvoimien toiminnanohjauksen osaamiskeskus.

Järjestely toteutetaan vaiheittain vuoden 2010 loppuun mennessä. Tehtävät kohdennetaan puolustusvoimien toimipisteistä eri puolilta maata, mikä aiheuttaa henkilöstön siirtotarvetta, puolustusministeriöstä korostetaan.

Everstiluutnantti Tuomo Juvosen mukaan takaraja tukitoimintojen muutoksille on vuosi 2010.

Puolustusvoimien tietohallinnon organisointi on samalla kokemassa täysremonttia. Osana uudistusta perustetaan vuoden 2007 alussa puolustusvoimien johtamisjärjestelmäkeskus, joka koostuu lakkautettavasta puolustusvoimien tietotekniikkalaitoksesta sekä eri puolilla maata sijaitsevista tietotekniikkakeskuksista.

Muutos koskee toiminnasta vastaavien organisaatioiden johtosuhteita ja toimintatapoja sekä jossain määrin myös sijoituspaikkakuntia.

Suunnittelussa sovellettu itiliä

Kesällä tehdyn päätöksen mukaan armeijan johtamisjärjestelmäkeskuksen johto- ja hallinto-osat sijoittuvat Jyväskylään sekä kehitysosasto Espooseen. Alueellisten palvelukeskuksien johto-osat sijoittuvat Turkuun, Mikkeliin, Hämeenlinnaan ja Ouluun.

Puolustusvoimissa tietohallintotehtävissä on noin 700 ihmistä. Juvosen mukaan armeijan it-osaaminen on korkealla tasolla ja kestää kansainvälisen vertailun.

– Uusien tekniikoiden ja toimintatapojen käyttöönoton myötä joudumme kuitenkin kouluttamaan henkilöstöämme tehtävien hoidon vaatimusten mukaisesti.

Juvonen korostaa, että tukipalvelujen keskittämisen yhteydessä työskentelytapoja joudutaan muuttamaan merkittävästi. Uusien toimintatapojen suunnittelussa on sovellettu itil-mallia. Itil määrittelee joukon palveluprosesseja, joiden avulla it-palveluita voidaan tuottaa laadukkaammin ja kustannustehokkaammin.

– Toimintaprosesseja tukemaan tehdään merkittävä panostus järjestelmähallinnan ja -valvonnan järjestelmiin.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Euroopan nopein supertietokone starttasi Jülichissä

26.05.2009 Euroopan nopein ja ensimmäinen petaflop-nopeusluokan supertietokone JUGENE on otettu käyttöön saksalaisessa Jülichin laskentakeskuksessa.

.