Bill Gates iskee Vistalla Googlen kimppuun
5.1.2006 06:28 Ohjelmistoyhtiö Microsoft virittää kilpailuasemiaan Googlea vastaan Windows -ohjelman uudella versiolla, joka sisältää hakutoimintoja ja digitaalisen kuvankäsittelyn työkaluja. Windows Vistan esitteli itse pääjohtaja Bill Gates Las Vegasin CES -messuilla keskiviikkoiltana.
Puheessaan Bill Gates (50) painotti laajakaistayhteyksien ja hdtv:n merkitystä tulevaisuuden digitaalisissa kodeissa. Samalla Gates muistutti, että juuri ohjelmistot ovat kaikkia teknisiä hienouksia yhdistäviä tekijöitä.
- Taika piilee ohjelmistoissa. Vain oikeiden, riittävän helppokäyttöisten ja siksi houkuttelevien ohjelmistojen avulla käyttäjä saa suurimmat hyödyt uusista teknologioista, Gates sanoi Reutersin mukaan.
Maailman suurimmalle ohjelmistoyhtiölle Gatesin keskiviikkona esittelemä Windows Vista on erittäin tärkeä tuoteuutuus. Microsoftin edellisestä laajasta Windows -remontista on kulunut jo viitisen vuotta ja osittain tämän takia yhtiön myynnin kasvu tyrehtyi viime tilikaudella kaikkien aikojen hitaimpaan vauhtiin, Bloomberg kirjoittaa.
Windowsin pc-käyttöjärjestelmät tuovat yli 30 prosenttia yhtiön myynnistä.
Analyytikoiden mukaan Microsoft yrittää Vistan avulla kaapata itselleen suuremman siivun 16,6 miljardin dollarin kokoisiksi arvioiduista internetin mainosmarkkinoista, joilla varsinkin hakukoneyhtiö Google on jyrännyt.
Virukset vaivasivat Vistaa
Joka tapauksessa Vistan markkinoille tulo on jo nyt myöhästynyt parisen vuotta. Uutuuden toimitukset alkavat vuoden toisella puoliskolla. Vista sisältää uuden version Windowsin Media Playerista ja terästetyn Internet Explorer -selaimen.
Photo Gallery -nimisen kuvankäsittelyohjelman avulla käyttäjä voi järjestellä ja editoida digitaalisia kuvia. Kuvien käsittelyssä Microsoft kilpailee Googlen Picasan ja Adoben Photoshop Albumin kanssa.
Vistan virustentorjuntaa on niin ikään tehostettu alkuperäisistä suunnitelmista sen jälkeen kun yhtiön edellisessä suuressa tuoteuutuudessa, vuonna 2001 markkinoille tuodussa Windows XP:ssä ilmeni turvaongelmia.
Juuri tietoturvaongelmien takia Microsoft viivästytti myös Vistan julkaisua, joka oli alun perin tarkoitettu vuodelle 2004.
Vistan ohella pääjohtaja Bill Gates jatkaa kamppailua musiikki- ja video-ohjelmissa Applen kaltaisia kilpailijoita vastaan. Applen iPod hallitsee mp3-markkinoita 72 prosentin osuudellaan, eräs amerikkalainen tutkimusyhtiö arvelee.
Nykyään Microsoftin käyttöjärjestelmä on mukana muun muassa korealaisen Samsungin Yeppissä ja singaporelaisen Creative Technologyn valmistamissa Zen -soittimissa.
Gates hakee nopeasti kasvavalta musiikki- ja videoalalta uutta bisnestä. Niinpä laitevalmistajista ainakin tokiolainen Toshiba, taipeilainen Tatung ja soulilainen LG Electronics aloittavat Windows -pohjaisten mp3 -soittimien valmistuksen.
Puhelimia ja pelejä
Las Vegasin kuluttajaelektroniikan messuilla Microsoft esittelee myös kaksi päätelaitetta, jotka käyttävät MSN Messenger -ohjelmaa nettipuheluissa. Laitteet valmistavat hollantilainen Philips ja japanilainen Uniden Corp. Markkinoille tuotteet tulevat vuoden toisella neljänneksellä.
Edelleen Microsoft laajentuu 28,5 miljardin dollarin arvoisilla tietokonepelien markkinoilla. Viime vuonna esitelty Xbox 360 -pelikonsoli saa kylkeensä 50 uutta peliä ensi kesäkuuhun mennessä. Pelit toimittavat Electronic Arts ja ranskalainen Ubisoft.
Varatoimitusjohtaja Peter Moore uskoo Microsoftin yltävän tavoitteeseensa eli 4,5-5,4 miljoonan Xbox 360:n toimituksiin ennen kesäkuussa päätyvän tilikauden loppua.
Mooren mukaan Xboxin omistajat hankkivat keskimäärin neljä peliä konsolia kohti, kun alan keskiarvo on liikkunut 2,4 pelin liepeillä. Microsoftin odotetaan myös julkistavan Xboxien kolmannen valmistajan nimen. Veikkaukset suuntauvat torontolaiseen Celesticaan.
Microsoftin osakkeen kurssi nousi 13 senttiä 26,97 dollariin Nasdaqissa keskiviikkona ennen Bill Gatesin puhetta Las Vegasissa. Viime vuoden aikana osakkeen kurssi hyytyi 2,1 prosentin alamäkeen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia 12:37
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä 00:22
- @450-verkko vaihtaa tekniikkaa 12:49
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
TeliaSonera: Ruotsin laajakaista on suurin haaste
11.02.2009 TeliaSoneran toimitusjohtajan Lars Nybergin mukaan yhtiön suurin haaste on, miten konserni saa karsittua kuluja laajakaistatoiminnoista. Suurin murhe ovat nyt Ruotsin laajakaistat.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi












