Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kysyntä on laskenut pieneksi

Nikon luopuu pääosasta filmikameroitaan

13.1.2006 07:04 Japanilainen kameravalmistaja Nikon lopettaa pääosan filmikameroiden valmistuksestaan. Tuotantoon jää vain kaksi mallia nykyisestä seitsemästä.

Nikon sanoi lopettavansa viiden kameramallin tuotannon asteittain, muttei ilmoittanut aikataulua lopettamiselle. Samalla yhtiö lopettaa valtaosan linssien tuotannostaan.

Nikonin tiedottaja kertoi päätöksen syyksi kysynnän selvän laskun. Maaliskuussa 2005 päättyneenä tilikautena filmikameroiden rungot toivat kolme prosenttia yhtiön kamerayksikön 1,5 miljardin dollarin liikevaihdosta. Edellisellä tilikaudella osuus oli vielä 16 prosenttia.

Nikon aikoo keskittyä muun kamerateollisuuden lailla digitaaliseen kuvaukseen. Digikamerat toivat 75 prosenttia liikevaihdosta viime maalikuussa päättyneellä tilikaudella. Edellisen kauden luku oli vielä 47 prosenttia. Kameroiden ohella kamerayksikkö valmistaa myös esimerkiksi skannereita.

- Digitaalikameroista on tullut standardi, yhtiön tiedottaja Akira Abe sanoi New York Timesille.

Aben mukaan tuotannon lopettamisilmoitus saattaa lisätä hetkellisesti filmikameroiden kysyntää, kun keräilijät hamstraavat niitä. Samoin filmikameroiden kysyntä huutokaupoissa kuten eBayssä saattaa kasvaa.

Kilpailijat Canon ja Kodak ovat jo siirtäneet pääosan tuotannostaan digikameroihin. Nikon valmisti ensimmäisen filmikameransa 1948.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

.