Valtio tiivistää kuntien tietohallintoyhteistyötä
25.1.2006 15:16 Työryhmä esittää erityisen KuntaIT-yksikön perustamista koordinoimaan kuntasektorin ja soveltuvin osin koko julkishallinnon tietohallintoyhteistyötä. Sisäasiainministeriöön sijoitettava yksikkö linjaisi ja määrittäisi palveluiden kehittämistä tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämisen näkökulmasta.
Kuntien tietohallintoyhteistyötä vahvistavan toimijan (KuntaIT) perustamista valmistellut työryhmä luovutti loppuraporttinsa (pdf) pääministeri Matti Vanhaselle tänään. Työryhmän työ on osa hallituksen tietoyhteiskuntaohjelman toteuttamista.
Valtioneuvoston mukaan KuntaIT-yksikön toiminnan lähtökohtana on verkostomainen toimintatapa, jossa hyödynnetään mahdollisimman pitkälti jo olemassa olevia resursseja, hyviä käytäntöjä ja innovaatioita eri ministeriöistä ja hallinnonaloilta, kuntasektorilta ja Suomen Kuntaliitosta sekä yrityssektorilta. Tämä tarkoittaa myös merkittäviä rahoituksellisia uudistuksia.
Lisäksi uudistukseen sisältyy nykyistä selvästi tiiviimpi yhteistyö tietotekniikka-alan toimijoiden kanssa.
Työryhmä katsoo, että kuntien ja koko julkishallinnon tietohallintoyhteistyötä tiivistämällä voidaan tehostaa julkishallinnon toimintoja, parantaa julkisten palveluiden saatavuutta, laatua ja vaikuttavuutta sekä mahdollistaa palvelurakenteiden välttämättömät uudistukset.
Siirtymävaiheen yksikkö
KuntaIT-yksikkö sijoitetaan sisäasiainministeriöön ja sen toiminnan käynnistämistä valmisteleva KuntaIT-hanke aloitetaan helmikuun alusta lukien. Varsinainen KuntaIT-yksikkö aloittaa toimintansa syyskuun alussa ja sen toiminta vakiinnutetaan 1.1.2007 alkaen.
Työryhmä ehdottaa, että KuntaIT-yksikön perustoiminta rahoitetaan jatkossa valtion budjettirahoituksella. Kehittämishankkeet ja investoinnit rahoitetaan puolestaan kokoamalla yhteen eri hallinnonalojen kehittämisrahoitusta.
Kuntien rahoitusosuus kehittämishankkeisiin muodostuu yleisistä valtionosuuksista eriytettävästä rahoituksesta sekä hankekohtaisesta omarahoituksesta. Tämän lisäksi rahoitusta kootaan myös muista mahdollisista lähteistä (esimerkiksi Tekes ja EU).
Työryhmän varapuheenjohtaja Timo Kietäväinen korostaa, että mietintö on tärkeä askel kohti julkisen sektorin ict-politiikan parempaa koordinaatiota sekä tuloksekkaampaa hallinnon toimintaa ja asiakaspalvelua.
KuntaIT-yksikkö on yksi siirtymävaiheen kansallisista toimijoista: KuntaTIME-loppuraportissa on asetettu tavoitteeksi, että julkisessa hallinnossa on yhteinen tietohallintotoimija (työnimi JulkIT) viimeistään vuoden 2009 alussa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Googlen haastaja liehittelee mediataloja
26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.
Kolme vuotta sitten
Nokia N900:n tiedot vuotivat nettiin
26.05.2009 Verkkolehti MobileCrunch on saanut tarkkoja tietoja Nokian tulevasta N900-nettilaudasta, joka toimii myös puhelimena. N900 muistuttaa paljon Nokian tulevaa N97 -lippulaivamallia, mutta. käyttöjärjestelmänä on Symbianin sijasta Linux-pohjainen Maemo.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- » Taloussanomat.fi












