Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Seitsenkuisella hankkeella

KuntaIT-toiminta käynnistyy

31.1.2006 16:08 Alue- ja kuntaministeri Hannes Manninen asetti KuntaIT-hankkeen käynnistämään KuntaIT-toimintaa sekä valmistelemaan KuntaIT-yksikön perustamista sisäasiainministeriöön. Hankkeen toimikausi kestää helmikuusta elokuuhun.

Sisäministeriön mukaan tavoitteena on kuntien ja koko julkishallinnon tietohallintoyhteistyötä tiivistämällä tehostaa julkishallinnon toimintoja sekä parantaa julkisten palveluiden saatavuutta, laatua ja vaikuttavuutta.

KuntaIT toimii tiiviissä yhteistyössä erityisesti kunta- ja palvelurakenneuudistuksen eli Paras-hankkeen sekä valtion tietohallinnon uudistamisen eli ValtIT-hankkeen kanssa.

Verkostomainen toimintatapa

Seitsenkuisen hankkeen keskeisenä tehtävänä on valmistella KuntaIT-yksikön toiminta-, organisointi- ja rahoitusmalli sekä tarkentaa keskeisimmät KuntaIT-yksikön ohjaukselliset ja kehittämistehtävät KuntaIT-raportin (pdf) linjausten mukaisesti.

KuntaIT-toiminnan lähtökohtana on verkostomainen toimintatapa, jossa hyödynnetään mahdollisimman pitkälti jo olemassa olevia resursseja, hyviä käytäntöjä ja innovaatioita eri hallinnonaloilta, kuntasektorilta sekä yrityssektorilta. Yhteistyötä tietotekniikka-alan toimijoiden kanssa tiivistetään.

Hankkeen ohjauselimenä toimii julkisen tietohallinnon neuvottelukunta Juhta.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna

26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.


Kolme vuotta sitten

Väitös tukkii wlan-vuotoja

26.05.2009 Janne Lindqvist valmistautuu väittelemään yksityisyyden suojasta langattomissa verkoissa. Hän ottaa erityistarkasteluun kannettavat tietokoneet wlan-verkoissa.

.