Microsoft myy teknologiaa untuvikoille
31.1.2006 09:08 Microsoft aikoo tienata rahaa myymällä teknologiaa yritysuntuvikoille. Miljardeja dollareja pyörittävä Microsoft IP Ventures työskentelee muun muassa Sitran kanssa sopivien yritysten löytämiseksi. Suomen ohella Irlanti on lupaava koekenttä.
Microsoft IP Venturesin johtaja David Harnett sanoo Reutersille, että yhteistyö on pisimmällä hallitusten organisaatioiden kanssa Suomessa ja Irlannissa. Tarjolla on jättiyhtiön ydintoimintoihin kuulumatonta teknologiaa, jolle Microsoft ei keksi omaa käyttöä.
Teknologian suora myynti on yksi vaihtoehto. Microsoft toivoo myös hyötyvänsä lisenssi- ja rojaltimaksujen kautta sekä vaihtamalla teknologiaansa nousevien yritysten osakkeisiin.
Kiinalainen tutkimus kaupalliseksi Irlannissa
Ajatus on sellainen, ettei edes Microsoftilla ole varaa eikä syytä kerätä patentteja pölyttymään, vaan ne on pantava tuottavaan käyttöön.
- Tarjosimme kolmelle irlantilaiselle yhtiölle erästä lähdekoodia testattavaksi ja sen perusteella teimme lisenssisopimuksen Softedge Venturesin kanssa.
- Tämän jälkeen olemme tarjonneet Enterprise Irelandin kautta kolmea erilaista teknologiaa. Nyt odotamme ainakin kahta sopimusta Irlannista ennen heinäkuuta, David Harnett selostaa.
Dublinilainen Softedge sai kuvankäsittelyteknologiaa, jonka on kehittänyt Microsoftin Pekingissä sijaitseva tutkimuslaitos.
Enterprise Ireland on Suomen Sitran tyyppinen, hallituksen rahoittama yrityshautomo.
Suomen ja Irlannin lisäksi Microsoft IP Ventures tutkii yhteistyön mahdollisuuksia teknologian siirrossa ainakin Malesian, Hongkongin ja Singaporen kanssa. Kaikkialla resepti on samanlainen: jättiyhtiö toimii hallitusten kautta sopivien kumppaneiden löytämiseksi.
Isot panokset uhkaavat jäädä käyttämättä
Microsoft budjetoi t&k-menoihin jokaisen neljänneksen aikana noin 1,5 miljardia dollaria. Selvää on, että tuloksia syntyy tällaisilla panoksilla.
Usein tutkimustulosten kaupallistaminen kuitenkin sopii paremmin joillekin muille yhtiöille kuin Microsoftille itselleen.
Tällöin ohjelmistojätti tekee mielellään lisenssisopimuksia alan untuvikkojen kanssa ja ottaa korvaukseksi vaikkapa osuuden yhtiöstä.
- Teimme hiljattain tällaisen sopimuksen erään San Franciscon alueella toimivan yrityksen kanssa. Kerromme yksityiskohdista vasta maaliskuussa, Harnett sanoo.
Reutersin mukaan ei ole mitenkään epätavallista, että suuryhtiöt sijoittavat nouseviin pk-yrityksiin, jotka innovaatioillaan kehittävät lisäarvoa kummallekin osapuolelle.
Mutta se on epätavallista, että jättiyhtiö suoraan myy ydintoimintojen ulkopuolista teknologiaansa maksimoidakseen omien t&k -panostensa hyödyn.
- Luulen, että me olemme ensimmäinen näin toimiva ohjelmistoyhtiö, Harnett aprikoi.
Lisenssit täydentävät teknologian myyntiä
Hollantilainen elektroniikkakonserni Philips perusti kaksi vuotta sitten oman yrityshautomon. Myös Philips haluaa panna omien tutkimustensa tulokset hyötykäyttöön.
- Ydintoimintojen ulkopuoliset keksinnöt voivat kadota matkan varrella. Tämä on meidän tapamme luoda niille lisäarvoa, Philipsin edustaja Hans Driessen sanoo.
Reutersin mukaan maailman huippuyliopistoilla kuten Silicon Valleyn Stanfordilla ja Britannian Oxfordilla on runsaasti kokemusta teknologian siirtämisestä yksityisille yrityksille. Tämä johtuu siitä, että yliopistoilla on aika vähän muita keinoja tienata rahaa tutkimustuloksillaan.
Microsoft sanoo, ettei se suinkaan suoraan myy kaikkea tarjolla olevaa teknologiaa. Käytössä ovat myös lisenssisopimukset, jotka ovat yleisiä muidenkin alojen kuin ohjelmistobisneksen teknologian siirrossa.
Esimerkiksi cd- ja dvd-teknologiaan liittyvät lisenssit synnyttävät monelle yritykselle paksuja tulovirtoja joka vuosi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna
26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.
Kolme vuotta sitten
Väitös tukkii wlan-vuotoja
26.05.2009 Janne Lindqvist valmistautuu väittelemään yksityisyyden suojasta langattomissa verkoissa. Hän ottaa erityistarkasteluun kannettavat tietokoneet wlan-verkoissa.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- » Taloussanomat.fi












