Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Odottamattomia muutoksia kuljettajien käyttäytymiseen

VTT: ajoneuvojen ict saattaa heikentää tieturvaa

7.2.2006 14:31 Euroopan komission ja Suomen liikenne- ja viestintäministeriön rahoittamassa kansainvälisessä tutkimuksessa VTT tarkasteli ajamisen aikana käytettävien tieto- ja viestintäjärjestelmien (ict) vaikutusta ajamiseen.

Vaikka tällaisten järjestelmien odotetaan lisäävän liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta, saattaa niillä olla myös kielteisiä vaikutuksia liikenneturvallisuuteen, VTT huomasi. Ajoneuvojen uusien tieto- ja viestintäjärjestelmien käyttäminen voi muuttaa kuljettajien käyttäytymistä myös aivan toisenlaiseksi kuin suunnittelijat ovat olettaneet.

Vaikutukset hyvin kuljettajakohtaisia

VTT tutki sekä näkö- että kuulohavaintoihin perustuvan ylimääräisen tehtävän vaikutuksia ajokäyttäytymiseen. VTT:n tutkimuksessa havaittiin, että molemman tyyppiset tehtävät vaikuttivat kuljettajan ajosuoritukseen tavalla, joka voi jossain määrin heikentää liikenneturvallisuutta. Tosin vaikutukset ovat hyvin kuljettaja- ja liikennetilannekohtaisia.

Esimerkiksi kuljettajan kyky huomioida jalankulkija suojatiellä heikkeni hänen tehdessään ylimääräistä tehtävää. Lisäksi tulokset viittaavat siihen, että kuljettajat eivät läheskään aina pysty itse havaitsemaan heikentynyttä ajosuoritustaan.

Erityisesti yli 65-vuotiailla kahden samanaikaisen tehtävän tekeminen saattaa aiheuttaa ongelmia ja tästä syystä he saattavat olla alttiimpia ajoneuvon sisäisten laitteiden liikenneturvallisuutta heikentäville vaikutuksille. Lisäksi tutkimus osoitti, että muuttuneen ajokäyttäytymisen lisäksi ylimääräisen tehtävän tekeminen hidastui ja virheet lisääntyivät.

Ict räjähti autoissa

VTT toteaa tulosten perusteella, että ajonaikainen tieto- ja viestintälaitteiden käyttö vaikuttaa liikenneturvallisuuteen ja erityisesti ikääntyville kuljettajille tämä aiheuttaa erityisvaatimuksia. Turvallisuusvaikutukset voivat kohdistua myös muihin tielläliikkujiin, esimerkiksi suojattomiin jalankulkijoihin.

Kansainvälinen yhteistyö ja yhtenäiset ohjeet ajoneuvolaitteiden käytöstä ovat tärkeitä kehityskohteita. Suomi onkin mukana kommentoimassa eurooppalaisen työryhmän eSafety-ohjelman ehdotusta ajoneuvolaitteiden suunnittelusta ja ajonaikaisesta käytöstä.

Liikenteen ja ajoneuvojen kehitystä on viime vuosina leimannut tieto- ja viestintätekniikan käytön räjähdysmäinen lisääntyminen. Yleisesti sovellusten yhteydessä puhutaan telematiikasta. Liikenteen telematiikan onkin arvioitu olevan yksi keskeisimpiä liikennettä kehittäviä tekijöitä tulevaisuudessa. Uuden tekniikan mukaantulo liikenteeseen ei siis kuitenkaan ole aivan ongelmatonta.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin

26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.


Kolme vuotta sitten

Kiinalainen passitettiin vankilaan virtuaalivarkaudesta

26.05.2009 Kiinalainen Wang Xiaoquan joutuu kolmeksi vuodeksi vankilaan varastettuaan online-pelaajalta virtuaalista omaisuutta ja rahaa.

.