Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Taustalla EDCL Foundation

Tietokoneen eurooppalaiset inssiajot uudelle yhtiölle

8.2.2006 10:02 Kansainvälisen ECDL-tietokoneajokorttitoiminnan operointi Suomessa on siirtynyt uudelle yhtiölle, ECDL Finland Oy:lle. Yhtiö on jo käynnistänyt testaustoiminnan yhdessä asiaa hoitavien testikeskuksien kanssa.

ECDL Finland Oy:n perustamisvaiheessa sen takana on kansainvälinen ECDL (European Computer Driving Licence) Foundation.

Jatkossa on tarkoitus ottaa mukaan myös muita yhteistyökumppaneita.
Kansainvälisen tietokoneajokortin voi Suomessa suorittaa tällä hetkellä noin 80 testikeskuksessa, joita on oppilaitoksissa, yksityisissä koulutusorganisaatioissa ja yrityksissä.

ECDL Finland Oy:n palveluksessa on kaksi henkilöä, joilla molemmilla on aiempaa kokemusta testikeskuksien palvelemisesta. Yhtiön toimitusjohtajaksi on nimitetty Pia Lemmetty. Asiakaspalvelusta vastaa Heli Leppänen.

Kansainvälisen ECDL-tietokoneajokortin on voinut suorittaa Suomessa vuodesta 2001 alkaen. Toiminnan siirtäminen omaan yhtiöönsä selkiyttää Pia Lemmetyn mukaan tilanteen markkinoilla.

- Yhtiön perustaminen tuli ajankohtaiseksi viime vuoden lopulla Tietotekniikan liiton ja ECDL Foundationin yhteistyön päätyttyä.

Vuonna 1997 perustettu ECDL on maailman johtava tietokoneen käyttötaitoja mittaava tutkinto. Sen voi suorittaa 138 maassa 36 tutkintokielellä. Suomessa tutkinto otettiin käyttöön vuonna 2001.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin

26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.


Kolme vuotta sitten

Kiinalainen passitettiin vankilaan virtuaalivarkaudesta

26.05.2009 Kiinalainen Wang Xiaoquan joutuu kolmeksi vuodeksi vankilaan varastettuaan online-pelaajalta virtuaalista omaisuutta ja rahaa.

.