Googlen ohjelmia ensiasennuksena Dellin koneisiin
Google haluaa palkkinsa ensiasennettuna tietokoneisiin.
9.2.2006 07:33 Google kokeilee ohjelmiensa ensiasennusta Dellin tietokoneisiin. Google haluaa hakunsa ja työkalupalkkinsa ensisijaisiksi ohjelmiksi pc:isiin.
Wall Street Journalin mukaan Google pyrkii asentamaan ohjelmansa miljooniin Dellin koneisiin ennen kuin ne saavuttavat kuluttajan. Lehden saamien tietojen mukaan kolmen vuoden sopimus voisi tuoda Dellille jopa miljardi dollaria. Sopimuksen syntyminen ei kuitenkaan ole varmaa.
Yhtiöt neuvottelevat siitä, että Dellin koneissa voisi käyttää suoraan Googlen ohjelmia lataamatta niitä verkosta. Kysymyksessä ovat lähinnä Googlen haku, joka haravoi pc:n kiintolevyä sekä työkalupalkki. Google myös haluaisi hakunsa oletukseksi Exploreriin.
Googlen tiedottaja kertoo ainoastaan yhtiön testaavan useita teknologioita Dellin kanssa. Muuta yhtiö ei kerro. Dell puolestaan sanoo vain yhtiön testaavan Googlen ohjelmia. Asiantuntijoiden mukaan neuvotteluja johtavat Michael Dell ja Googlen perustaja Sergei Brin.
Google julkisti tammikuussa Google Packin, Firefox-selaimen, virusohjelman ja vakoojaohjelman, jonka voi ladata yhtiön sivulta. Yhtiöllä on tarkoitus saada tämäkin ohjelmapaketti joskus ensiasennettuna tietokoneisiin.
Google on tiettävästi neuvotellut asiasta myös HP:n kanssa. HP ei kommentoi asiaa.
Haastaa Microsoftin
Monen asiantuntijan mukaan Google pyrkii Microsoftin valta-alueelle. Microsoftin johtajat varoittivat Bill Gatesia vuosi sitten Googlesta. Mikäli hakukoneyhtiö alkaa maksamaan pc-valmistajille ohjelmiensa ensiasennuksesta, Microsoftin ohjelmabisnes voi kärsiä selvästi.
Ohjelmien ensiasennus on huomattavan tärkeää, sillä käyttäjät eivät useinkaan viitsi tai osaa vaihtaa uuden tietokoneensa ohjelmia kilpailijoiden tuotteisiin.
Microsoftin mukaan kilpailun voittaa se, jolla on paras tuote, ei se, joka parhaiten hallitsee kuluttajien käyttötottumuksia. - Desktop on avoinna kaikille, jotka haluavat tarjota hyviä ohjelmia asiakkaille, yhtiön johtaja Will Poole sanoi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin
26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.
Kolme vuotta sitten
Kiinalainen passitettiin vankilaan virtuaalivarkaudesta
26.05.2009 Kiinalainen Wang Xiaoquan joutuu kolmeksi vuodeksi vankilaan varastettuaan online-pelaajalta virtuaalista omaisuutta ja rahaa.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- » Taloussanomat.fi












