Intel joutui kilpailuratsiaan Soulissa
10.2.2006 08:32 Amerikkalainen Intel Corp. sai viikolla Soulin toimistoonsa kutsumattomia vieraita, kun Etelä-Korean kilpailuviranomaiset tulivat kylään. Intelin mukaan visiitti tehtiin virka-aikana, mutta etukäteen sopimatta. Inteliä epäillään useilla markkinoilla epäreilusta kilpailusta.
Intelin edustaja Chuck Mulloy sanoi yhtiön tienneen Etelä-Korean kauppakomission FTC:n tutkimuksista, mutta ei ollut tietoinen vierailun ajankohdasta.
- Emme halua kommentoida viranomaisten tutkimuksista muuta kuin sen, että avustamme heitä kaikin tavoin, Chuck Mulloy totesi Reutersin mukaan.
Korean kilpailuviranomaisten edustaja Kim Joo-hyuk sanoo, etteivät viranomaiset ole vielä tehneet johtopäätöksiä Intelin tutkimuksista. Hän kuitenkin myöntää Reutersille, että ratsia tehtiin Intelin tiloihin torstaina.
Korealainen Chosun Ilbo -sanomalehti kertoi, että viranomaiset ovat tutkineet neljän paikallisen pc-valmistajan tiloja Intelin asian tiimoilta. Näiden joukossa olivat myös Samsung ja LG Electronics.
Kim ei vahvista lehden tietoja mutta sanoo, etteivät viranomaiset pyydä oikaisemaan lehtijuttua.
Intelin hallussa on noin 80 prosenttia mikroprosessoreiden markkinoista Etelä-Koreassa.
Etelä-Korea liittyi viime elokuussa Intelin markkinointi- ja kilpailukeinoja tutkivien joukkoon. Jo aiemmin Yhdysvallat, Japani ja Euroopan komissio ovat käynnistäneet omat tutkimuksensa kyseenalaisiksi syytetyistä keinoista.
Kurssi nousuun hälystä huolimatta
Intelin pienempi kilpailija AMD (Advanced Micro Devices Inc.) haastoi viime kesäkuussa Intelin Yhdysvalloissa oikeuteen laittomien kilpailukeinojen käytöstä. AMD väittää Intelin muun muassa myöntävän asiakkailleen alennuksia omista tuotteistaan, jos pc-valmistajat vastineeksi boikotoivat AMD:n mikrosiruja.
Japanin kilpailuviranomaiset kielsivät viime maaliskuussa Inteliä käyttämästä alennuksia kilpailukeinona. AMD on haastanut Intelin oikeuteen myös Japanissa, jossa AMD vaatii 55 miljoonan dollarin kipurahoja epäreilusta kilpailusta.
EU:n komissio on seurannut Intelin toimia jo vuodesta 2001 lähtien. Viime kesänä komissio teki ratsioita Intelin toimistoihin monessa unionin jäsenmaassa.
AMD:n mielestä kuluneella viikolla Koreassa tehty ratsia on jälleen uusi osoitus Intelin taktiikasta, jossa yhtiö suorastaan pelottelee asiakkaita ostamasta AMD.n prosessoreja.
Ratsiasta huolimatta Intelin osakkeen kurssi nousi 0,37 dollaria 21,04 dollariin New Yorkissa torstaina.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta
26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.
Kolme vuotta sitten
YouTuben hitti paljastui lavastetuksi
26.05.2009 19-vuotiaalle tarjottiin mallikuvauksia, kun hän oli televisiouutisissa kertonut silminnäkijänä ampumistapauksesta.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- » Taloussanomat.fi












