Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Windows Vista seuraava kiistakapula?

Microsoft väisti antitrustiriidan USA:ssa

10.2.2006 17:54 Microsoft onnistui välttämään uhkaavan riidan Yhdysvaltain viranomaisten kanssa liittyen taannoiseen sopuratkaisuun, jolla yhtiö sovitteli sitä vastaan nostetut monopolisyytteet. Microsoft suostuu antamaan aiempaa enemmän tietoa Windows-käyttöjärjestelmän palvelinversiosta kilpailijoilleen.

Samalla kun yhtiö on enimmälti nyt tyydyttänyt sopuratkaisua valvovan oikeusministeriön vaatimukset, kertoo ministeriö vastaanottaneensa valituksen tulevasta Windowsin seuraavasta versiosta, Vistasta.

Vuoden 2002 sopuratkaisun myötä Microsoftin on täytynyt lisensoida avaintietoja käyttöjärjestelmästään muille yrityksille. Microsoftin nyt jättämien oikeusdokumenttien mukaan ohjelmistoprotokollia lisensoineet yritykset pääsevät lisäksi maksutta käsiksi ylimääräiseen koodiin, Reuters kertoo.

Huoli Microsoftin käytöksestä heräsi tammikuussa, kun ministeriö valitti tuomari Colleen Kollar-Kotellylle, että Microsoft on jäänyt jälkeen sopuratkaisun noudattamisessa.

Vistasta valitus

Oikeusministeriö mainitsi erikseen, että se on saanut valituksen Windows XP:n seuraajasta, Windows Vistasta.

Valituksessa kyseenalaistetaan, pystyvätkö pc-valmistajat räätälöimään "ensimmäisen käynnistyksen" kokemusta, jonka käyttäjät käyvät läpi avatessaan tietokoneensa.

Valitus koskettaa erityisesti Vistan uutta ominaisuutta nimeltä "Welcome Center". Se tarjoaa käyttäjälle erilaisia asetusvaihtoehtoja ja kaupallisia tarjouksia koneen käyttöönottovaiheen lopuksi.

- Emme ole päässeet mihinkään johtopäätökseen valitusten ansioista, mutta kantajat jatkavat tietojen keruuta ja tilanteen seurantaa, ministeriö kommentoi Reutersin mukaan.

Microsoft kertoo keskustelleensa Vistan suunnittelusta top20-pc-valmistajien kanssa ja päässeensä yhteisymmärrykseen "lähes kaikkien kanssa".

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta

26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.


Kolme vuotta sitten

YouTuben hitti paljastui lavastetuksi

26.05.2009 19-vuotiaalle tarjottiin mallikuvauksia, kun hän oli televisiouutisissa kertonut silminnäkijänä ampumistapauksesta.

.