Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ensimmäinen alan sijoitus maahan

Intel kokoamaan puolijohteita Vietnamissa

28.2.2006 15:39 Intel kertoi tänään sijoittavansa kolmesataa miljoonaa dollaria eli noin 250 miljoonaa euroa Vietnamiin, Ho Chi Minhiin rakennettavaan puolijohteiden kokoamis- ja testauslaitokseen.

Intelin mukaan kyseessä on ensimmäinen puolijohdeteollisuuden Vietnamiin tekemä sijoitus. Se tukee Intelin strategiaa, jonka mukaan yritys investoi tuotantoon alan kokonaiskysynnän mukaan. Laitoksen rakennustyöt alkavat välittömästi.

- Vietnam on tehnyt hyvää työtä rakentaessaan maan teknologiainfrastruktuuria ja tukiessaan paikallisen työvoiman koulutusta, kehuu Intelin hallituksen puheenjohtaja Craig Barrett.

Vietnam on viimeisin vahvistus Intelin maailmanlaajuiseen testauslaitosten verkostoon ja tukee yhtiön muita Kaakkois-Aasian toimintoja.

Uusi laitos on osa Intelin maailmanlaajuista tuotantokapasiteetin laajennusprojektia. Vuoden loppuun mennessä yritys aikoo investoida tuotantolaitoksiin yli viisi miljardia euroa eri puolilla maailmaa.

Vietnamin testauslaitos on Intelin maailmanlaajuisen verkon seitsemäs ja työllistää tulevaisuudessa noin 1200 henkilöä.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

YouTuben hitti paljastui lavastetuksi

26.05.2009 19-vuotiaalle tarjottiin mallikuvauksia, kun hän oli televisiouutisissa kertonut silminnäkijänä ampumistapauksesta.

.