Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Gapgem inin tutkimus

It-ulkoistus kiihtyy ja suuntautuu halpamaihin

14.3.2006 13:46 Tietotekniikan palveluiden ulkoistus suuntautuu halpamaihin ja kiihtyy edelleen, kertoo konsulttiyritys Gapgeminin teettämä tutkimus. Tutkimuksen mukaan tietotekniikan palveluiden ulkoistus kaukomaihin kaksinkertaistuu seuraavan kahden vuoden aikana.

Halpojen kustannustason maihin ulkoistavat etenkin monilla markkinoilla toimivat globaalit yritykset. Kaukomaihin kohdistuvassa ulkoistamisessa kiinnostavat kustannussäästöt, it-palveluiden korkea laatu sekä mahdollisuus keskittyä omiin ydintoimintoihin.

Tätä nykyä noin kuusi prosenttia it-palveluista on ulkoistettu halpamaihin, mutta vuoteen 2008 mennessä määrä nousee 13 prosenttiin. Ulkoistukset hoidetaan paikallisten kumppaneiden kanssa, joilla on toimintaa halpamaissa.

Kiinnostiksesta huolimatta it-palveluiden tuotantoon halpamaissa suhtaudutaan varauksella. Esimerkiksi suomalaiset tietohallintojohtajat pitivät vierasta kieltä ja kulttuurillisia tekijöitä merkittävimpänä huolenaiheina kaukomaissa tapahtuvalle ulkoistamiselle

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Väitös tukkii wlan-vuotoja

26.05.2009 Janne Lindqvist valmistautuu väittelemään yksityisyyden suojasta langattomissa verkoissa. Hän ottaa erityistarkasteluun kannettavat tietokoneet wlan-verkoissa.

.