Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ulkoistamisvauhti tuplautuu, mutta riskit arveluttavat

It-palveluiden karkaaminen Euroopasta kiihtyy

15.3.2006 08:02 Tietotekniikan ulkoistusaalto jatkuu lähivuosina voimakkaana, selviää Capgeminin toteuttamasta European CIO Survey 2006 -tutkimuksesta. Erityisen nopeasti kasvaa tietotekniikan palveluiden ulkoistus alhaisemman kustannustason maihin.

Capgeminin haastattelemien eurooppalaisten tietohallintojohtajien arvioiden mukaan tietotekniikan palveluiden ulkoistus kaukomaihin kasvaa kaksinkertaiseksi seuraavan kahden vuoden aikana.

Tällä hetkellä eurooppalaisyritysten it-palveluista noin kuusi prosenttia on ulkoistettu kaukomaihin, mutta vuoteen 2008 mennessä määrä tulee nousemaan 13 prosenttiin.

Tietotekniikan palveluiden ulkoistus kaukomaihin tapahtuu nyt ja jatkossakin pääsääntöisesti yhteistyössä paikallisten kumppaneiden kanssa, joilla on omia toimipisteitä tai alihankkijoita kaukomailla. Ainoastaan globaaleilla yrityksillä näyttäisi olevan resursseja tai halua käynnistää omaa it-toimintaa kaukomailla.

Edelläkävijöinä alhaisemman kustannustason maiden it-palveluiden hyödyntämisessä toimivat kansainväliset, monilla markkinoilla toimivat yritykset.

Riskejä pidetään merkittävinä

40 prosenttia haastatelluista yrityksistä harkitsee it-palveluiden ulkoistusta alhaisemman kustannustason maihin seuraavan kahden vuoden aikana. Kaukomaihin kohdistuvassa ulkoistamisessa tietohallintojohtajia houkuttelevat kustannussäästöt, it-palveluiden korkea laatu sekä mahdollisuus keskittyä omien ydinpalveluiden tuottamiseen.

Kiinnostuksesta huolimatta kaukomaissa tapahtuvaan it-palveluiden tuotantoon suhtaudutaan vielä varauksella. Suomalaiset tietohallintojohtajat pitivät vierasta kieltä ja muita kulttuurillisia tekijöitä merkittävimpänä huolenaiheina kaukomaissa tapahtuvalle ulkoistamiselle.

- Yrityksiä kiinnostaa offshoring, mutta samalla siihen liittyviä riskejä pidetään merkittävinä. Alhaisen kustannustason maihin liittyvään it-palveluiden ulkoistukseen pätevät samat opit kuin perinteisempään ulkoistamiseen. Tietohallinnon tulisi ensin kirkastaa oma rooli ja toimintamallit ja edetä sen jälkeen ulkoistuksen suhteen rauhallisesti askel askeleelta, kertoo Capgeminin johtava konsultti Mikko Valorinta yrityksen tiedotteessa.

European CIO Survey 2006 -tutkimuksessa selvitettiin 161:n Euroopassa toimivan suuryrityksen tietohallinto- ja it-johtajan näkemyksiä alan ajankohtaisista teemoista. Tutkimus toteutettiin 12 Euroopan maassa, ja siinä oli mukana 14 suomalaista yritystä. Uusi tutkimus on jatkoa Capgeminin viime vuonna julkaisemalle Value of IT -tutkimukselle.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin

26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.


Kolme vuotta sitten

Venezuela julkisti kymmenen euron kännykän

26.05.2009 Venezuelan presidentti Hugo Chavez esitteli äitienpäivänä valtion toimeksiannosta suunnitellun ja todennäköisesti maailman halvimman kännykän. Valtion edustajat kiistävät, että Vergatario-puhelimella olisi mitään tekemistä peniksen tai vakoilun kanssa.

.