Pikselit jäävät taka-alalle
16.3.2006 11:44 ? Jo kahden megapikselin resoluutio riittää kymppikuvien tulostukseen, joten paljon yli nykyisen kuuden megapikselin ei enää haluta mennä, huomauttaa Nikonin tuotespesialisti Jyrki Tuppurainen.
Liian suuri kuvakoko hidastaa kameraa sekä valokuvien siirtoa tietokoneelle. Lisäksi liian suuret tiedostot vievät paljon kiintolevytilaa.
– Digipokkareiden tekniset ominaisuudet kehittyvät kuitenkin huimaa vauhtia. Näytön resoluutiota on kasvatettu tarkemman etsinkuvan saamiseksi. Viime vuosina on siirrytty kahden tuuman näytöistä kolmeen tuumaan, mikä on ollut iso askel, Tuppurainen huomauttaa.
Pienimmissä malleissa kameran koko takaosa alkaa olla pelkkää lcd-näyttöä.
Kameroiden lcd-näytön katselukulmaa ja kirkkautta on myös parannettu. Perinteinen läpikatseltava etsin on poistettu jo monesta digitaskukamerasta, koska käyttäjät haluavat ottaa kuvia kädet ojossa lcd-näytön avulla.
– Kun kuvataan kädet suorana, niin kamera tärähtää helpommin verrattuna perinteiseen tapaan, jossa kamera tuetaan otsaan ja nenään, sanoo Tuppurainen. Tämän vuoksi myös Nikon tuo nyt uusiin digipokkareihin kuvanvakaajan.
Kuvanvakaajan ansiosta terävien valokuvien saaminen on todennäköisempää etenkin hämärässä tai liikkeen aikana kuvattaessa. Lisäksi sisäkuvia voi ottaa useammin ilman salamaa, mikä parantaa kuvanlaatua, sillä salaman räiskäiseminen suoraan päin kohdetta tuottaa harvoin hyvän lopputuloksen.
Hahmontunnistus kehittyy yhä
Nikon on lisännyt tarkennuspisteiden määrää aiemmasta yhdeksästä yhteentoista uusimmissa malleissaan, mikä lisää todennäköisyyttä siihen, että kamera tarkentaa kuvaajan haluamaan kohteeseen.
– Tarkennuksen toiminta on myös nopeutunut, Tuppurainen kertoo.
Vielä pidemmälle tarkennuksessa mennään, kun kameran luvataan tunnistavan myös ihmiset kasvot. Nikonin kamerassa voi valita kasvojentunnistuksen ominaisuuden käyttöön.
– Kamera etsii tällöin pyöreää kohdetta kuva-alalta, Tuppurainen tietää.
Jos kuva-alalla on pyöreä pöytälampun varjostin ja ihmisen kasvot, niin kamera voi joutua vaikean valinnan eteen.
Wlan-siirto tuo helpotusta
Merkittävä uudistus digipokkareissa on valokuvien langaton siirtäminen tietokoneeseen wlan-yhteyden avulla.
Tuppurainen demosi ominaisuutta lehdistötilaisuudessa näppäilemällä pokkarikuvia toimittajista. Täydellä resoluutiolla otettu kuva siirtyi parissa sekunnissa automaattisesti tietokoneeseen ja sieltä videotykin kautta suurelle valkokankaalle.
– Jalkapallo-ottelussa urheilukuvaajan ottama valokuva voi siirtyä laukaisimen painamisen jälkeen uutistoimistoon wlan-yhteydellä, josta se voi siirtyä suoraan vaikka lehtiyhtiön web-sivuille, kuvailee Tuppurainen langattoman yhteyden mahdollisuuksia digijärjestelmäkameroissa.
Kotikäytössä wlan-yhteys tuo lähinnä helpotusta johtojen kanssa näpräämiseen.
Bluetooth-tekniikka ei ole kameroissa yleistynyt, koska sen tiedonsiirtonopeus 1 megabitti sekunnissa ei ole riittävä. Wlanin g-standardilla päästään digipokkarilla nopeuteen 54 megabittiä sekunnissa.
– Lisäksi wlanissa yhteys on suojattu, joten naapuri ei pääse kaappaamaan kotikuvia lennosta, huomauttaa Tuppurainen.
Langaton yhteys suojataan automaattisesti samalla, kun taskukameran langattomat asetukset määritellään.

- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia 12:37
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä 00:22
- @450-verkko vaihtaa tekniikkaa 12:49
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Turvaekspertti keplotteli kyberpuolustusrahat itselleen
10.02.2007 Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston NSA:n (National Security Agency) entinen työntekijä on jäänyt kiinni valtion kyberpuolustukseen tarkoitettujen varojen ohjaamisesta laittomasti omalle yritykselleen.
Kolme vuotta sitten
Yhdellä tunnuksella pohjoismaisiin korkeakouluihin
10.02.2009 Suomalaisten korkeakoulujen käyttäjätunnuksilla pääsee jatkossa käyttämään myös ulkomaisia palveluja. CSC luonnehtii hanketta ainutlaatuiseksi maailmassa.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- ABC-ketju ei onnistukaan ihan kaikessa 06:04
- IEA: Öljyn kysyntä laskee 14:50
- Metsänomistajat vaativat 230 miljoonan kartellikorvauksia 12:00
- Jorma Ollila: Kilpailijat ovat jo sulkeneet Euroopan-tehtaansa 13:31
- » Taloussanomat.fi













