Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Hanke laajenee vaiheittain yhteistyössä

Kaarina ja Naantali näyttävät mallia verkkohankkeellaan

21.3.2006 15:56 Kaarinan ja Naantalin kaupunkien keskeisimmät palvelut löytyvät nyt internetistä aiempaa helpommin. Asiat ja palvelut on pantu sivuille käyttäjän kannalta oikeaan järjestykseen, ja asiakaslähtöistä kokonaisuutta täydentävät arkea tukevat palvelut yli asuinkuntarajojen, kaupungit tiedottavat.

Kaupungit uudistivat omat verkkopalvelunsa yhteistyössä. Nyt uudistuksessa saatuja hyviä käytäntöjä on tarkoitus hyödyntää laajemmin muissakin kunnissa.

- Kaarinan ja Naantalin yhteistyömalli on herättänyt kiinnostusta niin naapurikunnissa kuin ihan valtakunnan tasolla. Seutuyhteistyö onkin virinnyt osassa Turun seudun läntisiä kuntia. Mukaan ovat lähteneet Masku, Merimasku, Mynämäki, Rusko, Rymättylä ja Vahto. Näissä kunnissa etenee parhaillaan esiselvitystyö verkkohankkeemme hyvien käytäntöjen jatkohyödyntämisestä, Kaarinan kaupungin projektikoordinaattori Maarit Dietrich kertoo.

- Yhteishanke on ollut Naantalin kannalta erinomainen niin taloudellisessa kuin toiminnallisessakin mielessä. Tässä tapauksessa yksi plus yksi on ollut ehdottomasti enemmän kuin kaksi. Kovasti on töitä tehty nytkin, mutta yksin olisivat rajalliset resurssimme saattaneet osoittautua riittämättömäksi, ja sivuja tuskin voitaisiin vielä ottaa käyttöön. Hienointa on ollut nähdä, miten innostuneesti hankkeeseen on lähdetty mukaan, kommentoi kaupunkien yhteistyötä Naantalin kaupunginjohtaja Timo Kvist.

Verkosta keskeisin viestintäkanava

Kaupungit yhdistivät voimavaransa hyötyäkseen yhteistyöstä monella tavalla. Yhtenäisestä linjasta on ollut hyötyä aina alkukartoituksesta julkaisujärjestelmän hankintaan ja sivujen rakenteesta niiden sisällöntuotantoon asti. Yhteistyöstä on saavutettu etua kokonaiskustannuksissa ja henkilöresursseissa.

Hanketta ovat siivittäneet yhteiset tapaamiset, koulutukset ja sisällönsuunnittelu. Kuitenkin lopputuloksena ovat syntyneet aivan erinäköiset ja kaupunkikohtaiset verkkopalvelut.

Kaarinan ja Naantalin internet-sivut kehittyvät vaiheittain ja jatkuvasti. Ensimmäisinä verkkoon on päivitetty kaupunkien keskeisimmät palvelut. Palvelutietojen ryhmittelyssä on käytetty julkissektorille annettuja suosituksia (JHS 145).

Uusista sivuista on kiittäminen kaupunkien verkkoviestijöitä. Ennen uudistusta internet-sivuja päivitti kymmenkunta henkilöä satunnaisesti. Nyt sisällöntuotannon hajautuksen myötä määrä on moninkertaistunut. Naantalissa sivuja tekee ja päivittää yli 50 henkilöä Kaarinassa määrä on jo yli 120.

Samalla verkkoviestintä on nostettu kaupunkien keskeisimmäksi viestintävälineeksi.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin

26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.


Kolme vuotta sitten

Venezuela julkisti kymmenen euron kännykän

26.05.2009 Venezuelan presidentti Hugo Chavez esitteli äitienpäivänä valtion toimeksiannosta suunnitellun ja todennäköisesti maailman halvimman kännykän. Valtion edustajat kiistävät, että Vergatario-puhelimella olisi mitään tekemistä peniksen tai vakoilun kanssa.

.