Suomalaisyrityksillä kysyntää ulkomailla
31.3.2006 11:21 Sisältöyhtiö Sonera Zed ja mobiilipeliyhtiö Sumea vuonna 2004. Vuonna 2005 ohjelmistoyhtiöt Innobase ja Smartner sekä mobiilipelitalo Mr. Goodliving. Tänä vuonna myytiin mobiililaitteiden grafiikkaratkaisuja kehittävä Hybrid Graphics.
Mikä yritys menee ulkomaalaisille seuraavana?
Talousjulkaisu Red Herring sijoitti Hybrid Graphicsin viime keväänä sadan eurooppalaisen huippuyhtiön joukkoon. Listan muut suomalaisyhtiöt olivat CRF, Jutel, Leiki ja Meridea Financial Software.
Löytyisikö seuraava myyntikohde niistä?
CRF lähtee kahden vuoden sisällä
Vuonna 2000 perustetun CRF Inc:n menestys perustuu sähköisen potilaspäiväkirjan kasvavaan kysyntään.
Pääomasijoittajat 3i, Nordic Venture Partners ja Stratos Ventures omistavat yrityksestä noin kaksi kolmasosaa.
– CRF saa nyt uusintatilauksia, ja sen suhteet asiakkaisiin alkavat vakiintua, 3i:n johtaja Vesa Sadeharju sanoo.
3i teki ensimmäisen sijoituksensa CRF:ään vuonna 2001. Sadeharju määrittelee sijoitusten pituudeksi keskimäärin viisi–kuusi vuotta. Hyvät yritykset ovat pysyneet salkussa yli kymmenenkin vuotta.
Sadeharju arvioi, että irtautuminen CRF:stä saattaa toteutua kahdessa vuodessa. Arvio sisältää varauksen.
– En halua antaa mielikuvaa, että yrityksestä olisi pakko irtautua jossakin määräajassa.
Kuka huolisi Jutel Oy:n?
Oululainen Jutel Oy kipusi Red Herring -listauksessa kolmanneksi. Yritys tekee radioasemille tulevaa Visual Radio -ohjelmistoa.
– Toiminta on suurin piirtein samansuuruista kuin vuosi sitten. Yksi tärkeimmistä syistä Red Herringin listalle pääsemiseen oli Visual Radio -tuotteemme, Jutelin toimitusjohtaja Matti Aaltonen sanoo.
– Visual Radio lähtee kyllä kasvuun, mutta se ottaa aikansa.
Jutelin suurin omistaja on 3i. Toinen suuri omistaja on Polar Electro Oy.
Omistuksen jakautumista Aaltonen ei suostunut sanomaan puhelimessa. Yllättäen hän kieltäytyi myös kertomasta yrityksen viime vuosien liikevaihtolukuja.
Polar Electro myi äskettäin omistamansa Idesco Oy:n. Jutelin myyntiä koskevaan kysymykseen Polar Electron toimitusjohtaja Sari Säynäjäkangas ilmoitti sihteerinsä välityksellä, että asiaan ei ole mitään kommentoitavaa.
Leiki etsii ostajaansa
Leiki Oy kehittää teknologiaa, joka auttaa kuluttajaa löytämään tietoa esimerkiksi uutisportaalista luonnolliseen kieleen perustuvilla kysymyksillä ilman hakulomakkeita.
– Nyt olemme entistä selkeämmin erilaisten sisältöpalveluiden teknologiatoimittaja sen sijaan, että tuottaisimme mobiilipalveluita, Leiki Oy:n toimitusjohtaja Petrus Pennanen sanoo.
Tänä vuonna Leiki odottaa liikevaihdon kasvavan. Yritys on saanut uusia asiakkaita esimerkiksi media-alalta.
– Vuodesta 2000 tätä on odoteltu. Nyt asiakkaat oikeasti haluavat investoida tähän teknologiaan sisältöpalvelussaan.
Petrus Pennanen omistaa perustamastaan yrityksestä noin 40 prosenttia. Yksityissijoittajilla on 30 prosenttia ja loppuomistus on hallituksella ja henkilöstöllä.
Ostotarjouksia yritys saa tasaiseen tahtiin.
– Vielä ei ole päästy yhteisymmärrykseen. Ostajat voisivat olla esimerkiksi meidän jälleenmyyjiämme tai täyttää sellaisen osan arvoketjusta, jota me itse emme tee.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Enum jäi lähtökuoppiin
24.05.2007 Noin kolmen tuhannen lanka- ja 2 500 laajakaistaliittymäasiakkaan Alajärven puhelinosuuskunta rekisteröityi ensimmäiseksi enum-palveluiden tarjoajaksi joulun alla.
Kolme vuotta sitten
Nokia N900:n tiedot vuotivat nettiin
26.05.2009 Verkkolehti MobileCrunch on saanut tarkkoja tietoja Nokian tulevasta N900-nettilaudasta, joka toimii myös puhelimena. N900 muistuttaa paljon Nokian tulevaa N97 -lippulaivamallia, mutta. käyttöjärjestelmänä on Symbianin sijasta Linux-pohjainen Maemo.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- » Taloussanomat.fi











