F-Secure ketteröityy vuodessa
Pekka Abrahamsson
6.4.2006 13:20 VTT-yhteistyö sai F-Securen valitsemaan ketterät menetelmät. Vuoden päästä agile-menetelmiä käyttää jo koko yritys.
F-Secure ryhtyi kaksi vuotta sitten käyttämään ketteriä ohjelmistokehitysmenetelmiä (agile software development) perinteisten kypsien menetelmien rinnalla.
Yrityksen uusin linjaus siirtää kypsät menetelmät historiaan.
– Kahden vuoden aikana olemme vetäneet kymmenkunta pilottia. Selkeä tulos kaikista piloteista on niin positiivinen, että vaihdamme koko development frameworkin agileksi, sanoo director Jari Still, joka vastaa F-Securen agile-projektista.
Vuodessa agile-menetelmiin
Ketterä kehikko on vastaisuudessa ainoa ajatusmalli, jota F-Secure noudattaa ohjelmistotuotannossa.
– On iso muutos, että saadaan koko talo toimimaan uuden mallin mukaisesti, Still sanoo.
Ensimmäiset uuden tuotantomallin koulutukset käynnistyvät F-Securella juuri näihin aikoihin. Muutostahti on rivakka.
– Ensi vuonna tähän aikaan koko talo käyttää agile-menetelmiä.
Ketterien menetelmien F-Secure uskoo tuovan laatua ja tehokkuutta.
– Koska toimimme tietoturvan alalla, keskeistä on nopeus. Uusia uhkia vastaan meidän pitää pystyä toimittamaan luotettavaa softaa nopeasti.
VTT antaa puolueetonta tukea
F-Secure, Nokia ja Hantro ovat mukana hankkeessa, jossa VTT:n johdolla kehitetään ketteriä menetelmiä vauhdittamaan sulautettujen ohjelmistojen tuotekehitystä.
Hanke kattaa yhdeksän Euroopan maata.
VTT:n tutkimusprofessori Pekka Abrahamsson vakuuttaa, että ketterät menetelmät tuovat ohjelmistotuotantoon jopa 70 prosentin jättisäästöt.
– Säästöluvut perustuvat hankkeeseen osallistuvissa yrityksissä vedettyihin kymmeniin pilotteihin. Säästöjen mittareina käytettiin yrityksissä olevaa historiatietoa, ja sitä verrattiin pilottiprojektien tulokseen.
Ketterät ohjelmistokehitysmenetelmät ovat parin viime vuoden aikana yleistyneet nopeasti.
Menetelmien soveltuvuudesta on lupaavia näyttöjä eri toimialoilla. Toisaalta on epäilty, sopivatko ne vain pienille ohjelmistotaloille.
VTT:n pilottihanke osoittaa epäilyt turhiksi.
Abrahamssonin mukaan ketterät menetelmät sopivat kaiken kokoisille yrityksille, koska isoissakaan yrityksissä ryhmäkoko ei ylitä 20 henkeä ja uudet menetelmät tukevat nimenomaan tiimityötä.
Ketterä korjaa virheet ajoissa
VTT:n oma panos ketterään ohjelmistokehitykseen on Mobile-D-menetelmä. Menetelmä rytmittää ohjelmistotuotannon kahdeksan viikon palikoihin, ja jokainen palikka jaetaan edelleen viiteen osaan.
Pilottihankkeissaan VTT on todennut, että uudet menetelmät mahdollistavat aikaisempaa huomattavasti joustavamman ja tehokkaamman tuotekehitysprosessin.
Uudessa mallissa ohjelmistoihin voi tehdä muutoksia prosessin jokaisessa vaiheessa.
– Ero perinteiseen kehitykseen on ensisijaisesti se, ettei odoteta virheiden pakkautumista tulevaisuuteen, Abrahamsson korostaa.
Säästöjä syntyy mm. siitä, että ohjelmistokehityksen vanhassa mallissa mukana oleva kolmen kuukauden validointijakso jää pois.
Sen sijaan, että virheet etsittäisiin ja korjattaisiin vasta validointijaksolla, ketterä malli etsii ja korjaa virheet ohjelmistokehityksen eri etenemisvaiheissa.
VTT uskoo, että ketterän ohjelmistotuotannon menetelmillä suomalaiset ohjelmistoyritykset pystyvät vähentämään tuotannon siirtymistä halpojen kustannusten maihin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta
26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.
Kolme vuotta sitten
Kiinalainen passitettiin vankilaan virtuaalivarkaudesta
26.05.2009 Kiinalainen Wang Xiaoquan joutuu kolmeksi vuodeksi vankilaan varastettuaan online-pelaajalta virtuaalista omaisuutta ja rahaa.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- » Taloussanomat.fi












