Julkisten verkkopalveluiden tekniset ratkaisut valmistumassa
Pia Paaso
6.4.2006 11:20 Julkiset palvelut verkkoon (JUPA) -hankkeen entisen vetäjän Pia Paason mukaan sähköisten asiointipalvelujen rakentamista on hidastanut haastava avointen rajapintojen rakentaminen ja erityisesti määrittelytyö.
Paaso kertoo Tietoyhteiskuntaohjelma.fi:lle kirjoittamassaan verkkokolumnissa, että hankkeessa on päästy kahdessa vuodessa sekä pitkälle että toisaalta vasta alkuun. Ensimmäinen vuosi kului toimintamallien kehittämiseen. Alkuperäisenä tavoitteena oli, että vuoden 2004 loppuun mennessä olisi saatu myös sähköiset palvelut valmiiksi. Osittain saatiinkin, mutta uudet tekniset ratkaisut saadaan valmiiksi tämän kevään aikana.
Avoimia rajapintoja hankkeessa on haluttu käyttää, jotta ratkaisut olisivat mahdollisimman avoimia ja uudelleen hyödynnettäviä. Keskeiseksi konkreettiseksi työksi on muodostunut tietojen siirtäminen ja näyttäminen eri järjestelmien välillä.
Lieksan kaupungin ja Hämeenlinnan seudun vanhuspalveluihin sekä Oulun seudun päivähoitopalveluihin rakennetaan avoimet rajapinnat kunnissa käytettäviin TietoEnatorin ja WM-datan perusjärjestelmiin. Avoimen rajapinnan kautta tuotetaan asiakkaalle muun muassa sähköisen hakemuksen esitäyttötietoja, näytetään portaalissa asiakkaalle hänen omia tietojaan sekä vastaanotetaan hakemuksen tiedot perusjärjestelmissä.
Rajapinnat jäävät yritysten järjestelmiin
Tärkeintä on Paason mukaan se, että nyt rakennettavat rajapinnat jäävät JUPAssa mukana olevien yritysten järjestelmien ominaisuuksiksi. Näin siis ne kunnat, joilla on jo mainittuja järjestelmiä käytössä, tai jotka niitä ovat hankkimassa, saavat myös päivähoitoon ja vanhuspalveluihin liittyvät rajapinnat käyttöönsä.
Myös väestötietojen ajantasaista hyötykäyttöä kehitetään. Lähtökohtana on hyödyntää olemassa olevaa väestötietojärjestelmää siten, että väestötietoja tarvitsevien palveluiden käytettävissä olisi aina ajantasainen tieto.
Kelan eläkkeensaajan hoitotukiprosessi uudistetaan ja hakemusprosessi sähköistetään. Uudistus on mittava ja kestää tämän vuoden loppuun saakka.
Uudenlaista yhteistyötä
Paason mukaan JUPA-hankkeessa julkishallinto on joutunut - tai päässyt - opettelemaan uudenlaista kumppanuuteen perustuvaa toimintamallia yhteistyöhön it-toimittajien kanssa. Hän kehuu myös kuntasektorin mukanaoloa, jonka hän kuvailee tuoneen kehittämistyöhön aitoa yhteen hiileen puhaltamisen tunnetta.
Pia Paaso toimi sisäasiainministeriössä JUPA-hankkeen ja KuntaIT-hankkeen hankepäällikkönä. Huhtikuussa hän aloitti Tekesissä toimialajohtajana.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia 12:37
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä 00:22
- @450-verkko vaihtaa tekniikkaa 12:49
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Microsoftilla koossa 10 000 patenttia
11.02.2009 Microsoftin panostus tutkimustyöhön näkyy patenttien määrän kasvussa. Yhtiölle myönnettiin äskettäin 10 000. patentti.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi













