Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Välittömiä vastauksia kyselyihin

Google hankki oikeudet uuteen hakutekniikkaan

11.4.2006 16:41 Google on saanut oikeudet uudenlaiseen hakuteknologiaan, joka antaa suorat vastaukset kyselyihin ilman, että käyttäjän tarvitsee vierailla tiedon sisältävällä verkkosivulla.

Financial Timesin mukaan Google tiettävästi voitti Yahoon ja Microsoftin tarjoukset teknologiasta, joka alunperin kehitettiin Australiassa, New South Walesin yliopistossa.

Orion-nimisen hakukoneen loi 26-vuotias opiskelija Ori Allon hänen valvojansa idean pohjalta. Allon on ilmeisesti muuttanut Googlen päämajaan Piilaaksoon työstääkseen algoritmia paremmaksi.

Google ei ole virallisesti tiedottanut hankinnasta, mutta yliopisto kertoi viimevuotisessa lehdistötiedotteessaan, että sen uusi teknologia saattaa mullistaa hakukoneet.

Allonin mukaan vastaukset hakuihin esitetään laajennettujen tekstiotteiden muodossa. Tarkoitus on tarjota oleellinen tieto ilman, että käyttäjän tarvitsee lähteä pois hakukoneelta sille sivulle, jolla tieto on.

Financial Timesin mukaan teknologian omistus pysyy yliopistolla.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

DB:n nuuskijat ilmeisestikin rikkoneet lakia

11.02.2009 Saksan valtionrautatiet DB ei enää sulje pois sitä, että sen pestaamat salapoliisifirmat olisivat työntekijöiden nuuskimisessaan rikkoneet lakia. Konsernin johtaja Hartmut Mehdorn olettaa tämän myös tapahtuneen alaistensa tieten.

.