Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Järjestelmä pinnisteli äärirajoillaan Katrinan vuoksi

Hurrikaani ajoi Punaisen Ristin it-uudistukseen

18.4.2006 09:23 Yhdysvaltain Punainen Risti huomasi Katrina-hurrikaanin aikaan, että sen täytyy uusia it-infrastruktuurinsa pystyäkseen toimimaan paremmin vastaavissa katastrofitilanteissa.

Yhdysvaltain Punainen Risti toteuttaa tietojärjestelmäuudistuksen nopeuttaakseen taloudellisen tuen jakamista katastrofeissa kärsineille perheille. Järjestön tiedotteen mukaan uudistuksen ansiosta apua pystytään toimittamaan tarpeen syntymisestä laskien kymmenen päivän kuluessa miljoonalle perheelle ja pidemmällä aikavälillä kahdelle miljoonalle perheelle.

Katrina-myrskyn aikaan Yhdysvaltain Punaisen Ristin tietojärjestelmä toimi äärirajoillaan, kun 100 000 uhria haki apua. Järjestö onnistui kuitenkin auttamaan 1,2 miljoonaa Meksikonlahden rannikkoseuduilla asuvaa perhettä.

Yhdysvaltain Punainen Risti aikoo myös luoda yhdessä Federal Emergency Management Agencyn kanssa tietokannan, jolla on tarkoitus auttaa viranomaisia löytämään katastrofitilanteissa suojapaikkoja ja niihin paenneita ihmisiä.

Järjestön suunnitelmissa on myös parantaa jakelua yhteisöjen auttamiseksi kriisien ensimmäisten päivien aikana ja lisätä kumppanuuksia yhteisöjen eri järjestöjen kanssa, jotta kriisiapua voitaisiin toimittaa entistä nopeammin.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

Opiskelijat selvittävät Turussa yritysten it-huolia

26.05.2009 Turun ammattikorkeakoulu ja sen yhteistyökumppanit alkavat tukea Varsinais-Suomen alueen pieniä ja keskisuuria yrityksiä tietotekniikan hyödyntämisessä.

.