Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yhteistyötä ehdottava muistio luovutettiin Oulussa

Technopolis tarjosi yhteistyötä Venäjän pääministerille

19.4.2006 08:42 Teknologiakeskus Technopolis Oyj esitteli eilen Oulussa vierailleelle Venäjän pääministeri Mihail Fradkoville kolmen kohdan muistion, jossa yhtiö esittää muun muassa yhteistyön aloittamista Technopoliksen ja Venäjän kesken teknologiakeskus- ja yrityshautomotoiminnassa sekä osaamisen siirrossa.

Teknologiakeskuksiin liittyvä yhteistyö koskee erityyppisten keskusten rakentamista Pietariin, kertoo Technopolis tiedotteessaan. Muistiossa hahmotellaan, että teknologiakeskus voi muun muassa sijaita erityistalousalueella, yliopiston välittömässä läheisyydessä, kaupungin ydinkeskustassa, lentokentän läheisyydessä tai se voi olla tuotantopainotteinen.

Yrityshautomojen osalta muistiossa esitetään hautomotoiminnan kehittämistä yhdessä Venäjällä. Technopolis siirtäisi venäläisten käyttöön osaamistaan huipputekniikan yritysten perustamisen ja kasvun tukemisessa sekä niiden saattamisessa menestyjiksi kansainvälisillä markkinoilla.

Lisäksi Technopolis tarjoaa Venäjälle teknologiakeskusten käynnistämisen liittyvän tiedon siirtoa. Käytännössä tämä tarkoittaisi teknologiakeskusten konsultointia sekä keskusten avainhenkilöiden kouluttamista.

Technopoliksen toimitusjohtajan Pertti Huuskosen mukaan pääministeri Fradkovin ja tämän seurueen vierailu tarjosi yhtiölle tilaisuuden suoriin yhteyksiin Venäjän korkeimpaan poliittiseen johtoon ja naapurimaan teknologiakeskusalan keskeisiin päättäjiin ja vaikuttajiin.

Technopolis pääsi myös esittelemään vieraille teknologiakeskusten toimintakonseptia ja niitä kokemuksia, joita Technopolis on saanut Oulussa ja Suomessa lähes 25 vuoden aikana.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

Opiskelijat selvittävät Turussa yritysten it-huolia

26.05.2009 Turun ammattikorkeakoulu ja sen yhteistyökumppanit alkavat tukea Varsinais-Suomen alueen pieniä ja keskisuuria yrityksiä tietotekniikan hyödyntämisessä.

.