Suomi hukkaa terveydenhuollon it-rahoja
20.4.2006 11:39 ? Olen pettynyt siihen, että kun rahapotti jaetaan pieniin ja keskenään kilpaileviinkin hankkeisiin, ei mihinkään saada kriittistä massaa eikä hankkeilla ole mitään vaikutusta kliinisiin käytäntöihin, sanoo Hanna Pohjonen, joka toimii 15 Euroopan maan lisäksi muun muassa Israelin, Kanadan ja Yhdysvaltojen terveydenhuollon it-hankkeissa konsulttina.
Päätoimisena konsulttina Rosalieco-yrityksensä kautta hän on toiminut vuoden 2000 alusta lähtien. Konsultointitehtäviin on kuulunut muun muassa e-health-roadmappien laatimista eri maiden hallituksille.
Suomen ongelma oli Pohjosen mielestä aikaisemmin myös alan EU-hankkeilla.
– Nykyään EU-rahoituksen ehtona on yhä useammin hankkeiden alueellinen tai jopa kansallinen taso.
Viime vuosituhannella Pohjonen hankki kokemusta kansallisista ja EU-hankkeista Tekesin terveydenhuollon teknologiaohjelman vetotehtävissä.
Suomen pienet hankkeet ovat Pohjosen mukaan aiheuttaneet hankaluuksia, jopa konkursseja, pienille alan teknologiayrityksille. Hyvienkin konseptien kehittäminen on projektin loppuessa jäänyt kesken.
– Olenkin neuvonut kotimaisia yrityksiä lähtemään suoraan Euroopan markkinoille ja tulemaan sitä kautta Suomeen.
Suomi putosi puusta
Suomessa ei Hanna Pohjosen mukaan ole nähty, mitä muualla tapahtuu.
– Ei yksinkertaisesti uskottu, että Ruotsissa toiminut koko 2000-luvun ajan kansallinen terveydenhuollon organisaatioita yhdistävä Sjunet, jossa on jo 60–70 e-palvelua.
Lähes häpeänä Suomelle hän pitää sitä, että se ei lähtenyt mukaan Ruotsin, Tanskan ja Norjan sekä Tallinnan ja Vilnan terveysverkkoja yhdistävään "Baltic eHealth"-verkkoon, vaikka pyydettiin.
Pohjonen ei ole yksin kritiikkinsä kanssa.
Parissa tuoreessa terveydenhuollon tutkimushankkeita ruotineessa raportissa tehdään samansuuntaisia johtopäätöksiä. Toisessa arvioidaan Tekesin, Sitran ja Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittamaa Pro Viisikko -hankekokonaisuutta. Toinen on OECD:n KISA-hankkeeseen (Knowledge-Intensive Service Activities) liittyvä arvio asiantuntijapalveluiden merkityksestä terveydenhuollossa.
Tekesin FinnWell-ohjelman nettisivuilta löytyvä tiedote raporteista tekee karun yhteenvedon:
"?Terveydenhuollon uudistamisen tarpeesta vallitsee laaja yksimielisyys, mutta ala uudistuu hitaasti, koska kehittämishankkeiden tuloksia hyödynnetään huonosti. Uudistamiseen tähtäävissä projekteissa tietoja ja kokemuksia ei vaihdeta riittävästi. Muualla saatuja tuloksia ei haluta siirtää oman organisaation käyttöön, eikä omien projektien tuloksia levitetä aktiivisesti muiden käyttöön. Aina edes omia tuloksia ei hyödynnetä. Eri puolilla on toisistaan tietämättä käynnissä yhtä aikaa samantapaisia kehittämishankkeita."?
Kela antaa uutta uskoa
Hanna Pohjoselle uskoa Suomen terveydenhuolto-it:n kehittymiseen antaa maaliskuun loppupuolella tehty päätös valita Kansaneläkelaitos sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnon kansalliseksi toimijaksi.
Sen tehtävänä on ylläpitää kansallista potilastietojen sähköistä arkistointipalvelua sekä siihen liittyviä tiedonvälitys- ja tietoverkkopalveluja.
Päätöksen yhteydessä linjattiin myös, että sosiaali- ja terveysministeriön roolia sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnon ohjauksessa vahvistetaan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta
26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.
Kolme vuotta sitten
Opiskelijat selvittävät Turussa yritysten it-huolia
26.05.2009 Turun ammattikorkeakoulu ja sen yhteistyökumppanit alkavat tukea Varsinais-Suomen alueen pieniä ja keskisuuria yrityksiä tietotekniikan hyödyntämisessä.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- » Taloussanomat.fi












