Gartner: Vista viivästyy edelleen
4.5.2006 07:43 Tutkimusyhtiö Gartnerin raportin mukaan Windows Vistan julkaisu saattaa siirtyä edelleen kuukausilla. Gartner laskee Vistan ilmestyvän markkinoille vasta loppukeväästä 2007.
Microsoft ilmoitti maaliskuussa siirtävänsä Vistan julkistusta vuoden 2007 alkuun. Gartner laskee, ettei käyttöjärjestelmän tulo markkinoille siirtyy muutamalla kuukaudella vuoden 2007 toiselle neljännekselle.
- Microsoft on järjestäen myöhästynyt suurten käyttöjärjestelmien julkaisuissa. Emme usko, että Vista on yleisesti saatavilla ainakaan ennen vuoden 2007 toista neljännestä. Tämä olisi 9-12 kuukautta beta 2:n julkaisusta, Gartner sanoi News.comille.
Microsoft kertoi pysyvänsä aikaisemmin ilmoittamassaan aikataulussa, jonka mukaan käyttöjärjestelmä olisi yleisesti saatavilla tammikuussa 2007.
Gartner uskoo, että Windowsin rakenteeseen vuonna 2004 tehtyjen muutosten vuoksi Microsoft tarvitsee lisäaikaa. Koekäyttäjien beta 2:ssa havaitsemien puutteiden korjaus kestää arvioitua pitempään.
Windows XP:n päivitys Vistaksi on yhtä mutkikas kuin Windows 2000:n julkistus oli. Windows 2000:n matka beta 2-vaiheesta valmistuskelpoiseksi kesti 16 kuukautta. Muutos Windows 2000:sta XP:hen kesti viisi kuukautta, mutta muutokset olivatkin verraten pieniä.
Gartner on aikaisemmin suositellut yrityksille käyttöjärjestelmän käyttöönoton siirtämistä vuoteen 2008, sillä muidenkin valmistajien pitää saada järjestelmään sopivia sovelluksiaan valmiiksi.
Vistan markkinoilletulo on merkittävä asia muillekin aloille. Monet kuluttajat siirtävät pc:n ostoa uutta käyttöjärjestelmää odottaessa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Konesalihaaveri heikensi Tiedon kannattavuutta
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 7.2. Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Amazon aikoo perustaa oikean kaupan
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä 00:22
- @450-verkko vaihtaa tekniikkaa 12:49
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Windows Phone Apollon salat vuotivat 00:00
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kännykkäystävälliset nettisivut pystyyn työkalulla
09.02.2007 DotMobin maailmanlaajuinen Go Mobile! -kampanja saa jatkoa uudesta työkalusta, joka auttaa kuluttajia ja pienyrityksiä rakentamaan .mobi-yhteensopivia internet-sivustoja.
Kolme vuotta sitten
Nokia suunnittelee kännykkäohjelmien verkkokauppaa
09.02.2009 Nokia ja Samsung haastavat tahoillaan Applen avaamalla lisäohjelmien verkkokaupat.
Taloussanomat
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- Viivoja vedetään kartalle – katso miten kunnallesi käy 13:51
- S&P: Kreikalle ei riitä edes 70 prosenttia 21:15
- Trygin taival Suomessa takkuilee – myyntiä harkitaan 19:52
- Koko superjumbolaivue seulotaan siipirikkojen varalta 20:38
- OP-Pohjola: Nyt se on loppu – marginaalit tuplaantuvat 15:50
- Nokian irtisanomiset: ”1990-luvun lamasta alkanut draamankaari päättyy” 11:26
- Näin Elop vuosi sitten: Salolla on tärkeä rooli 11:15
- Puolustusvoimista saa lähteä 2 200 työntekijää 12:19
- Stora Enso aikoo vähentää yli 200 työntekijää 15:47
- » Taloussanomat.fi











