Viron Piilaakso houkuttelee suomalaisia
18.5.2006 12:13 Viroon meneminen on selvästi nyt suuntaus, Ohjelmistoyrittäjien varapuheenjohtaja Seppo Takanen sanoo. Toistaiseksi Suomenlahden ylittäneet ovat olleet lähinnä isoja yrityksiä.
– Pienemmille yrityksille Viron mahdollisuuksien käyttäminen on jonkinlainen peikko, mutta sitten löytyy isompia yrityksiä, joilla on pitkä kokemus asiassa.
Takasen mukaan virolaisten valtti it-markkinoilla on vahva matemaattisten aineiden ja tekniikan osaaminen. Hänellä on myös omakohtaista kokemusta virolaisen alihankinnan käyttämisestä tietoliikennejärjestelmien suunnittelussa.
– Siitä jäi hyvin positiivinen kuva. Toiminta on ammattimaista, bisnesmalli ja prosessit hyviä, ja henkilökunta antoi vakuuttuvan kuva osaamisesta. Työt saatiin tehtyä aikataulussa, ja kaverit olivat kunnianhimoisia.
Mikrologin toimitusjohtajalla Tero Karttusella on samankaltaisia kokemuksia Virosta, jossa yhtiöllä oli toimintaa 90-luvulla.
– Nuori polvi on erittäin eteenpäin pyrkivää, ja tekninen koulutus on ollut hyvää, Karttunen sanoo.
It-osaajia valmistuu etenkin Tallinnan teknillisestä korkeakoulusta ja Tarton yliopistosta, ja heistä kilpailee kasvava joukko ulkomaisia yrityksiä.
Yksi Viron suurimpia it-organisaatioita on tanskalais-ruotsalaisen Skypen tutkimus- ja tuotekehitysosasto, johon kuuluu noin 150 henkeä Tallinnassa ja Tartossa.
Neljänneksen palkka-ale
Takasen kokemusten mukaan virolainen bisneskulttuuri on samankaltaista kuin Suomessa, mutta joitakin eroja on myös.
– Virolaisille piti kirjoittaa tarkemmat ja seikkaperäisemmät speksit, eikä niihin voinut jättää aukkoja, jotka suomalainen olisi osannut täyttää. Muuten töihin piti usein tehdä muutoksia, jolloin tehokkuus kärsi.
Hänen mukaansa virolainen it-työ ei ole merkittävästi suomalaista halvempaa.
– Virossa it-työstä saa 20–30 prosenttia alennusta Suomeen verrattuna. Mutta jos joudutaan tekemään korjauksia, niin lopulta hintaetua ei ehkä ole lainkaan.
Samaa mieltä kustannustasoista on Irmeli Lamberg, joka on ohjelmajohtaja Technopolis Venturesin Ohjelmistotuoteliiketoiminnan osaamiskeskuksessa.
– Kustannukset ovat olleet varsinainen syy pitkään käyttää virolaista it-työtä, mutta nyt hinnat alkavat lähestyä Suomen hintatasoa, Lamberg sanoo.
Viroon menon kannustimena onkin nyt useimmiten korkeatasoinen it-osaaminen. Lambergin mukaan Viron it-kehitys jatkuu ripeänä.
– Intoa on paljon, ja tietoyhteiskunnassa ja tietotekniikan hyödyntämisessä he tulevat olemaan samalla tasolla kuin Suomi.
Tuotekehitystä ulkoistettu vähän
Suomalaisia ajaa Balttian it-resurssien luo usein se, että sopivia osaajia ei löydy Suomesta.
– On nähty, että lähialue on selvästi houkuttelevampi kuin esimerkiksi Intia, sanoo Tekesin Verso-teknologiaohjelman päällikkö Keith Bonnici.
Osaajapulan lisäksi toinen syy on joustavuus: ulkoistus lähialueille on hyvä ratkaisu, kun pitää löytää tekijöitä muutaman kuukauden projektille.
Alihankinnan suosio on myös synnyttänyt ison joukon yrityksiä, jotka toimivat projekteissa välittäjinä ja projektin hallinnoijina. Bonnicin mukaan tällaisia yrityksiä on Suomessakin ainakin kymmeniä.
– Tällaiset palvelut ovat madaltaneet kynnystä käyttää ulkomaista alihankintaa. Monia yhtiöitä on arveluttanut ulkomaisessa alihankinnassa esimerkiksi vastuukysymykset.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Piilaakson palkoilla Tampereella
25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta
Kolme vuotta sitten
NetHaggler tinkii automaattisesti verkkokauppojen hinnoista
26.05.2009 NetHaggler selvittää, saako kuluttajan verkkokaupasta halajamaa tuotetta halvemmalla muualta tai odottaa hinnan laskevan sopivalle tasolle.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- » Taloussanomat.fi












