IBM: Suomessa valloillaan "sisäisen ulkoistamisen" ilmiö
22.5.2006 10:24 IBM:n teettämän päättäjäselvityksen mukaan suomalaisyrityksillä sekä julkisen sektorin toimijoilla on positiivinen perusasenne organisaation tuki- ja myös ydintoimintojen ulkoistamiseen.
Saavutettavissa olevia hyötyjä rajoittavat kuitenkin kokonaisstrategisen suunnittelun puute sekä päättämättömyys liiketoimintaprosessien ulkoistamiseen liittyvistä tärkeys- ja etenemisjärjestyksistä.
Suomalaisyritykset ja julkishallinto ovat viime vuosina virtaviivaistaneet toimintaansa kehittämällä prosessejaan sekä tietojärjestelmiään sisäisesti, tai ulkoistamalla niihin liittyviä osia lähinnä yksittäisinä hankkeina.
Kansainvälisestä valtavirrasta poiketen suomalaisorganisaatiot ovat suosineet itse tekemisen kulttuuria sen sijasta, että luotettu palvelukumppani olisi otettu pitkäjänteiseen kehitykseen tähtäävällä tavalla osallistumaan yrityksen toimintaan tai muuttamaan sitä.
Palvelukeskuksia nousee vilkkaasti
Prosessien ja ulkoistushankkeiden pilkkoutuminen sekä "sisäisen ulkoistamisen" ilmiö näkyy tällä hetkellä esimerkiksi vilkkaana palvelukeskusten perustamisintona, todetaan Market-Vision IBM:lle tekemässä selvityksessä.
Usein pääkaupunkiseudun ulkopuolelle siirrettäväksi halutut toiminnot muodostavat ulkoistuspalvelujen suurtarjoajille samanlaisen haasteen kuin kansainvälisten yritysten pienet maakohtaiset yksikötkin.
- Suomessa on paikkakunta- ja maarajat ylittämään kykeneviä palvelutuottajia, vaikka tarjonnan niukkuus onkin saattanut vaikeuttaa vielä näiden aitoa vertailua ja kilpailuttamista.
Positiivista on selvityksen tulosten valossa se, että julkinen keskustelu on etenemässä vain hetkellisten osahyötyjen saavuttamisesta kohti kokonaisvaltaisempaa liiketoimintamuutosten tarvetta sekä siihen liittyviä ulkoistuskysymyksiä, aprikoi IBM:n palveluliiketoiminnasta vastaava johtaja Kari Hämäläinen.
Tuloksia mitattava säännöllisesti
Selvityksestä käy ilmi, että palvelukeskusten perustamistrendi edustaa yritysten ja julkisen sektorin toimintamallien elinkaaripolulla vasta kehityksen puoliväliä. Laajempien kokonaisuuksien ulkoistukset ovat haastateltujen yritysjohtajien ja julkisten päättäjien mukaan yleistymässä Suomessa lähimpien viiden vuoden aikana. Tärkeimmät vauhdittajat kehitykselle ovat kustannussäästöjen ja toiminnallisten hyötyjen yhä jatkuva tavoittelu.
- Sisäisellä kehitystyöllään monet organisaatiot ovat saavuttaneet erilaisia yhdenmukaistamis- ja keskittämisetuja, mutta tuottoisimpien liiketoimintahyötyjen voidaan osoittaa yhä kertyvän innovatiivisen ulkoistamisajattelun kautta. On myös hyvä muistaa, että positiivisten kokemusten saavuttamisessa itse palvelutoimittajaakin tärkeämpi tekijä on läpi ulkoistamisen suunnittelu-, hankinta- sekä hallintavaiheiden ulottuva määrätietoinen ja tuloksia säännöllisesti mittaava yhteistyö, huomioi Suomen IBM:n liikkeenjohdon konsultointiyksikön johtaja Juha Hulkkonen.
Market-Visio haastatteli "Business Process Outsourcing - missä mennään meillä ja muualla?" -selvitystä varten suomalaisten suuryritysten johtajia sekä julkisen sektorin päättäjiä viime vuoden lopussa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Piilaakson palkoilla Tampereella
25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta
Kolme vuotta sitten
NetHaggler tinkii automaattisesti verkkokauppojen hinnoista
26.05.2009 NetHaggler selvittää, saako kuluttajan verkkokaupasta halajamaa tuotetta halvemmalla muualta tai odottaa hinnan laskevan sopivalle tasolle.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- » Taloussanomat.fi












