Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Riittää matkustusasiakirjaksi EU:ssa, San Marinossa ja Sveitsissä

Harva tietää: henkilökortti kelpaa passin tilalle

6.6.2006 09:18 Suomen kansalaisen henkilökortti riittää matkustusasiakirjaksi paitsi Pohjoismaissa, myös kaikissa EU-maissa. Passia tarvitaan vasta EU:n ulkopuolelle matkustettaessa. Henkilökortin käyttäminen passin tilalla on Väestörekisterikeskuksen mukaan kuitenkin suomalaisille vielä vierasta.

Myös jotkut matkanjärjestäjät ovat saattaneet antaa matkustusasiakirjoista virheellistä tietoa, kertoo Väestörekisterikeskus tiedotteessaan. "Passi mukaan!" on yleinen ohje esimerkiksi Tallinnaan matkustaville. Esimerkiksi Tallinnaan tai Kanarian saarille matkustaessa ei kuitenkaan vastoin yleistä käsitystä tarvita passia, vaan voimassaoleva henkilökortti riittää.

Suomen passilain mukaan Suomen kansalaisella on matkustaessaan maasta oltava passi. Pohjoismaihin saa matkustaa ilman passia, mutta kansalaisen on tarvittaessa kyettävä luotettavalla tavalla osoittamaan henkilöllisyytensä ja kansalaisuutensa. Ajokortti ja Kela-kortti eivät kuitenkaan kelpaa, sillä ne eivät ole matkustusasiakirjoja.

Suomen kansalainen voi passin sijasta käyttää matkustusasiakirjana 1.3.1999 jälkeen myönnettyä henkilökorttia matkustaessaan EU:n jäsenmaihin sekä lisäksi EU:n ulkopuolisista maista San Marinoon ja Sveitsiin.

Syksystä 2003 alkaen myönnetyt henkilökortit ovat sirullisia. Sirulle tallennetaan Väestörekisterikeskuksen myöntämä niin sanottu kansalaisvarmenne, joka sisältää sähköisen asiointitunnuksen sekä tiedot kortinhaltijasta ja varmenteen myöntäjästä.

Matkustusoikeus ei koske väliaikaista henkilökorttia, alaikäisen henkilökorttia eikä ulkomaalaiselle myönnettyä henkilökorttia.

Kelpaa erilaisissa verkkopalveluissa

Henkilökortilla henkilöllisyytensä voi todistaa luotettavasti myös erilaisissa verkkopalveluissa asioinnissa, ja siihen voi myös liittää sairausvakuutustiedot, jolloin korttia voi käyttää sairausvakuutuskortin (Kela-kortin) sijasta esimerkiksi apteekeissa tai lääkäriasemilla asioitaessa.

Henkilökortin myöntää kihlakunnan poliisilaitos. Henkilökorttihakemus jätetään henkilökohtaisesti poliisilaitokselle. Kortinhakemukseen tarvitaan kaksi passikuvaa ja henkilön on todistettava henkilöllisyytensä hakemusta jättäessään. Henkilökortin hinta on 40 euroa, ja se on voimassa viisi vuotta. Kortin toimitus kestää noin kaksi viikkoa.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa

26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.


Kolme vuotta sitten

3g-verkko saapui Moskovaan

26.05.2009 Venäjän suurin matkapuhelinoperaattori MTS on ottanut Moskovassa käyttöönsä 3g-verkon ensimmäisen osan.

.