Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kone silti hävisi 75 % pelirahoistaan

Futis-oraakkeli ennustanut jo yli puolet oikein

30.6.2006 12:13 BayesIT:n jalkapallon MM-ennustaja on tähän mennessä ennustanut 51,7 prosenttia 56 pelatusta otteluista oikein.

- Jalkapalloasiantuntijat pitivät tehtävää mahdottomana. Tulos on hyvä ja osoittaa sen, että BayesIT:n teknologialla voi vaikeastakin datasta tuottaa hyvin ennustavia malleja, tulkitsee tulosta BayesIT:n toimitusjohtaja Ralf Ekholm.

- Saavutimme teknologiademolla sen minkä halusimmekin, osoitimme että se on mahdollista. Viimeisten lisäysten jälkeen malli on selvästi varovaisempi ja ennustaa nyt loppuvaiheen otteluista erittäin tasaisia, paitsi Italia-Ukraina ottelun kohdalla, jossa ennuste on selvästi Italian eduksi.

Yllätykset pudottivat

Veikkauksen toteutuneilla kertoimilla malli olisi hävinnyt rahaa niin, että aloittamalla sadalla olisi nyt jäljellä 25,8. Ladbroken varhaisilla kertoimilla malli olisi jonkun verran plussalla.

BayesIT:n mukaan helpot ja vähäkertoimiset ottelut ovat menneet aika hyvin oikein, mutta yllätysten kohdalla on sen verran suuria kertoimia, että pudotus on niin suuri, että oikeat tulokset eivät saa sitä korjattua.

- Malli siis oppi sen mitä pitikin ja todennäköisesti niin hyvin kuin oli mahdollista. Liike-elämän sovelluksia ajatellen ennustamistehtävät ovat tyypillisesti paljon rajoitetumpia. Esimerkiksi laatuvaihtelut eivät saisi riippua sadoista tekijöistä, vaan korkeintaan kymmenistä, Ekholm puolustaa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.

.