Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Moniytimisyyttä tulossa

Microsoft miettii jo Windowsin seuraajaa

30.6.2006 08:01 Microsoft on alkanut suunnitella Windows-käyttöjärjestelmänsä seuraajaa, vaikkakin suunnitelmat ovat vielä teorian asteella. Yhtiön mukaan uudessa järjestelmässä hyödynnettäneen moniytimisten prosessorien hyviä puolia paremmin kuin Windowsissa.

Microsoftin tutkimusyksikön ohjelmajohtaja Bryan Barnett kertoi uutissivusto InfoWorldin mukaan The Venture Forum -konferenssissa, että nykyisillä käyttöjärjestelmillä ja kehitystyökaluilla moniytimisten prosessorien tehopotentiaalia ei pystytä täysin hyödyntämään.

Windows XP:ssä ja Windows 2003:ssa on nykyään moniytimisten prosessorien tuki, mutta järjestelmät eivät ole Barnettin mukaan moniytimisille optimoituja, joten niiden kaikkia mahdollisuuksia ei voida hyödyntää.

Microsoftilla ei kuitenkaan ole vielä suunnitelmaa, milloin Windowsin seuraaja voisi tulla markkinoille. Käynnissä on viisi kuusi pientä, erillistä kehitysprojektia, mutta organisoitua uuden järjestelmän kehittämistä ei vielä ole aloitettu.

Barnettin mielestä seuraajan kehittäminen DOS-käyttöjärjestelmälle vaikutti aikanaan helpommalta kuin Windowsin seuraajan löytäminen, koska Microsoft oli silloin pienempi.

- Tässä tapauksessa suuruus ja resurssien paljous eivät välttämättä ole etu, kertoi Barnett. 

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Ms-päivitykset poistavat kahdeksan haavoittuvuutta

11.02.2009 Microsoftin neljä helmikuun tietoturvapäivitystä korjaavat tuplamäärän haavoittuvuuksia Exchangesta, SQL Serveristä, Visiosta ja Internet Explorerista.

.