Tekes riitelee nano- ja biotekniikan rahoista

Timo Kekkosen mielestä julkinen raha pitää kohdistaa nanotekniikassa hankkeisiin, joista on odotettavissa kassavirtaa pian.
Kuva: Ville Männikkö/Lehtikuva
3.7.2006 08:56 TEKESIN Hallituksen puheenjohtajan mielestä julkista rahaa on pantava nanotekniikan hankkeisiin, joista on odotettavissa kassavirtaa pian.
Pääjohtaja Veli-Pekka Saarnivaara on eri mieltä.
Kekkosen mielestä biotekniikan rahoituksen virheistä on otettava oppia. Hän on Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran ohjelmajohtaja ja siirtyy kesän jälkeen Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n palvelukseen.
- Oppi on, että uusilla alueilla panostuksia kohdistetaan valikoidummin. Ei pidä samalla tavalla (kuin biotekniikassa) uskoa uuteen muotisanaan nano.
Kekkosen mielestä julkisen rahan pitäisi tukea sellaista nanotekniikkaa, joka tuo kassavirtaa mahdollisimman nopeasti.
Saarnivaaran mukaan Tekes ei odota nanopuolella uusien yritysten syntymistä nopeasti.
- On utopiaa odottaa, että kassavirtaa syntyy muutamassa vuodessa.
Biotekniikassa rahoitusta olisi Kekkosen mielestä pitänyt kohdentaa tarkemmin. Julkista rahaa ovat jakaneet Tekesin lisäksi esimerkiksi, Sitra, Suomen Akatemia ja yliopistot.
Kekkosen mielestä biotekniikassa olisi pitänyt keskittyä tukemaan ideoita, jotka toisivat kassavirtaa aiemmin.
- Lääketieteen alueella tämä on vaikeata. Painoa olisi voinut panna muualle biotekniikkaan lääketieteen kustannuksella.
Saarnivaaran mielestä on liian aikaista arvioida, miten panostukset lääketekniikkaan poikivat kaupallista menestystä.
- Täytyy odotella vielä joitakin vuosia, että nähdään, mitä syntyy.
Kekkonen vaatii julkisia rahoittajia antamaan huipputekniikan tutkijoille entistä enemmän vapautta. Hänen mielestään tutkimusohjelmilta vaaditaan tuloksia liian nopeasti.
- Rahoitusta myönnetään vuodeksi, ja jos nämä ja nämä välitavoitteet on saatu aikaan, myönnetään lisää. Julkiset rahoittajat eivät ota riittävästi riskiä.
Saarnivaara on eri linjoilla. Hänen mielestään tutkimusohjelmia pitää kontrolloida.
- Pitää varmistaa, että rahat ovat järkevässä käytössä.
Kekkosen mielestä rahoittajien hallintoelimissä tarvitaan uutta linjausta.
- Innovaatiopolitiikan ylätason ohjauksen pitää kuitenkin osoittaa suunta, sanoo Kekkonen.
Saarnivaaran mielestä julkinen innovaatiorahoitus toimii hyvin. Hän myöntää ,että koko teknologian rahoitusstrategia pitäisi suunnitella nykyistä paremmin. Asiaa pohtii parhaillaan työryhmä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia 12:37
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä 00:22
- @450-verkko vaihtaa tekniikkaa 12:49
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Meksiko alkaa kerätä sormenjälkiä puhelimenomistajilta
11.02.2009 Meksiko alkaa kerätä matkapuhelimenomistajista rekisteriä, johon tulee myös sormenjäljet. Rekisterillä on tarkoitus estää rikollisuutta.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi












